keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kotimaista. Tietenkin!!

Tämän vuoden ajan on mediassa ollut paljon puhetta veroista. Siitä mikä on reilua verotusta ja siitä miten rikkaat katsovat oikeudekseen lähteä veropakolaisiksi jonnekin matalan verotuksen maahan. Se ahdistaa. 

Tämä yhteiskunta toimii sillä periaatteella, että heikommista huolehditaan ja huonojen aikojen yli kannatellaan yhdessä rakennetun turvaverkon avulla. Verkko taas rahoitetaan verovaroilla, joita maksavat ne, joilla siihen varaa on. On täysin naurettavaa, että on ensin nauttinut lapsena ilmaisista neuvola/lääkäripalveluista, puoli-ilmaisesta päivähoidosta, ilmaisesta peruskoulusta, ilmaisesta jatkokoulutuksesta ja kaiken tämän ajan saanut valtiolta rahaa (lapsilisää, opintolisää jne). Ja tämän jälkeen (ennen kuin löytää paikkansa työelämästä) ehkä nauttinut työttömyysturvaa. Sitten tehnyt työtä ja ehkä perustanut perhettä (ja taas kuvioissa ilmaiset neuvolapalvelut, synnytykset ja lääkärit + valtion tarjoamat rahoitetut vanhemmuuslomat) ja hoitanut sekä kouluttanut lapsensa valtion piikkiin. Ja kun sitten on työelämässään päässyt siihen vaiheeseen että on liksaa reilusti, toteaakin että on epäreilua joutua maksamaan palkastaan niin paljoa veroa. Ja siirtää itsekkäästi kirjansa hieman etelämmäksi Eurooppaa, jossa jää enemmän käteen. Eikä tarvitse enää edes siitä yhteiskunnan turvaverkosta välittää, kun on sitä rahaa. Miten ihminen voi olla noin ahne?

Yhteiskunta ei toimi, jos sitä ei yhdessä pyöritetä.

Minua myös ahdistaa aina kun kuulen jonkun lähteneen Tallinnaan kampaajalle. Mikä voi olla itsekkäämpää? Siellä kuulemma saa kampaamoista palveluja tolkuttoman halvalla. No varmasti saa. Mutta se kaikki on pois suomalaisilta kampaamoilta. Kaikki on pois suomalaisesta verojärjestelmästä. Miksei kukaan ajattele mitä se tekee kampaamoalalle? 

Kun viimeksi kävin kampaajalla, sisään käveli mies kysymään tietyn tuotteen hintaa. Kun hän kuuli hinnan, hän vastasi että aikoo tilata sen netistä, koska sieltä sen saa niin paljon halvemmalla. Mitäs jos miehelle olisi vastattu, että tilaappa vain, tunnet sen sitten eläkeiässä kun yhteiskunta on niin huonossa tilassa, ettei palveluja enää ole ja eläkekin naurettavan pieni?

Minua myös ahdistaa aina kun kuulen jonkun yrityksen tilaavan palveluja ulkomailta. Kyllä, koodia saa paljon edullisemmin Virosta tai Intiasta. Mutta kummankaan maan kansalaiset eivät tule palkkojaan käyttämään Suomeen. Kaikki ulkomailta ostetut palvelut vievät rahaa pois Suomesta ja suomalaisilta. Niistä ei palaudu tänne takaisin juuri mitään. Onneksi tähänkin on jollain tasolla herätty: http://koodiasuomesta.fi/

Tätä samaa ahdistusta voisi jatkaa ja jatkaa. Ahdistus on jo sellaisella tasolla, että huomaan kaupoissa syrjiväni kaikkea ulkomaista. Aina jos on mahdollisuus valita, valitsen kotimaisen. Vaikka se olisi muutaman prosentin kalliimpi. Saan siitä paremman mielen.

Miksi meille on opetettu, että pitää aina valita se halvin vaihtoehto? Miksei meille ole opetettu, että lähiruoka ja kaikki lähellä tuotettu ja tehty on kansantaloudellisesti ja ekologisesti järkevämpää?

Kaikessa voi valita Suomelle paremman vaihtoehdon. Voi ostaa kotimaista maitoa. Voi käyttää kotimaisia vaatteita. Jos on pakko matkustaa ulkomaille, voi ostaa matkansa/lentonsa/hotellinsa kotimaisten matkanjärjestäjien kautta.

Vaikka internet on ihana ja maailma on avoin, voi jokainen miettiä että onko järkeä tilata se kirja/shampoo/sähkömoottori/paperivihko ulkomailta vain koska sen saa sieltä muutaman kymmenen prosenttia halvemmalla. Toki se on monelle iso raha, mutta se raha on pois Suomesta. Pois tulevaisuudesta. Eikä se tule tänne takaisin.

Toki kotimaassakin kannattaa miettiä mistä palvelunsa hankkii, kaikki kun ei jää kotimaisiin taskuihin, mutta se on asia erikseen. Pääasia, että verot kannetaan oikeaan paikkaan.

***

Anteeksi avautuminen :) Palaan myöhemmin kuvatulvalla ja kesäkuulumisilla jos jaksan kuvat säätää kuntoon.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä! Ahdistavaa kuunnella kuinka joka paikassa rutistan veroista! Ilomielin maksan, koska paljon olen sillä saanut! Ja valitsen myös aina kotimaista, kun se on mahdollista, jo ihan ekologisistakin syistä.