maanantai 14. syyskuuta 2009

ÖDT: tuttisuu.

Rakkaalla lapsella on monta tuttia. Kun pieni siirtyi tuteissa seuraavaan kokoon, teki mieli säästää pienet tutit. Päätin kuitenkin että se olisi turhaa. Kaivoin sen sijaan esiin kuvat kaikista tuteista ja tein kuvista leiskan.

Leiskan teksti menee näin:
”Tutti on meidän pienelle naiselle tärkeä. Ilman tuttia ei voi nukahtaa. Tuo pieni kapistus tuo turvallisuuden tunteen uusissa paikoissa ja uusien ihmisten läheisyydessä. Tutteja löytyi vauva-aikaan kotoa seitsemän – viisi erilaista. Melkein joka huoneessa piti olla tutti odottamassa, jos tutin kaipuu yllättäen iski.”

Koska DaisyD:n pahvikirjaimet on suunniteltu englannin kieliseen skräppäilyyn, ei niistä juuri saa vokaalipainotteisia otsikoita. Niimpä käytin T, U ja I –kirjaimia vain malleina ja piirsin niillä ääriviivat. Viivojen sisustan ”väritin” akryylimaalilla.

Tekstin/journalingin tulostin peilikuvana piirtoheitinkalvolle, sillä valkoinen paperi tekstin taustalla ei olisi mielestäni sopinut sivulle.

Tarvikkeet Ökömököstä:
- 12x12” paperit: DaisyD’s Leger #17011 ja Capri #17025
- kirjaimet: DaisyD’s Chipboard Titles Autumn #17090
- siirtokuva: DaisyD’s Rub-on Transfers #17725 Paint Squares
- kartonkikuviot: DaisyD’s Cardstock Die-cuts #17042 Favorite Photos.

Muuta:
- haaraniitit

4 kommenttia:

Riikka Kovasin kirjoitti...

Ihana idea ja kaunis sivu!

Laurana kirjoitti...

Ihana! Tosi somat värit & kuvat ja kiva asettelu :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olen katselltu skräppisivuja, harrastus jota itse vasta aloittelen.. kuinka saat valokuvistasi tuon sävyiset, vähän kuin pastellit? Onko sinulla joku tietty ohjelma tms?
Suvi

Nelsson kirjoitti...

Kiitokset :)

Kuvista tulee luonnostaan pehmeät kun muistaa olla käyttämättä salamaa. Se pitäisi mun mielestä poistaa kaikista kameroista kun se pilaa kaikki kuvat. Toki käsittelen joitain kuivia ennen niiden tilaamista. Ja sen teen PhotoShopilla.