sunnuntai 20. joulukuuta 2009

December Daily 2009, 12.12.2009.

Päivän (toistaiseksi) ainoa kuva on kuva paketista. Aikaisempina jouluina meillä ei ole annettu sisarusten lapsille joululahjoja. Ja syy siihen on se, ettei haluta antaa lahjoja kun niiden väitetään olevan pukilta. Ja pienet lapset kun ovat saaneet muutenkin niin paljon paketteja, niin ei haluttu lisätä vaan rojumäärää. Ja kun sisarusten lapsia on yhteensä seitsemän, menee sitä rahaa paketteihin ihan hyvin. Tänä vuonna kuitenkin neljästä sisaruksesta kolme lähetti jo Pennille paketin (tai ilmoitti sellaisen hankkineensa) joten ei kehdattu olla hankkimatta lahjoja takaisin.

Kahdentenatoista päivänä minä sitten pakkasin niitä paketteja. Ja sen päälle paketit vielä kolmelle kummilapselle.

Ylläolevassa kuvassa näkyy työhuoneesta löytynyt vanha mappiin tarkoitettu "korpputasku". Siihen sai ennen vanhaan kaksi korppua talteen. Päätin käyttää tuon taskun tähän albumiin, sillä kokonsa puolesta se sopii tähän loistavasti.

Siinä olikin kaikki sivut toistaiseksi. Kuvasin kaikki sivut kerralla ja ajastin ne tulemaan blogiin tipottain ettei kerralla kenenkään tarvitse katsella kahtatoista ensimmäistä päivää.

Nyt pitäisi alkaa kirjoittelemaan noihin tarinat + dokumentoimaan seuraavia päiviä. Mars hommiin siis.

1 kommentti:

Anski kirjoitti...

Kivalle näyttää! tosi kiva ja hauska löytö tuo korpputasku :)