perjantai 29. tammikuuta 2010

Elliksen haaste.

Ellis meni haastamaan minut. Hauskaa. Leiskassa en saanut haasteen mukaan käyttää kuin yhtä kuvaa, en saanut pyöristää kuvan reunoja, käyttää tietokonetta tai dymoa, en pinkkiä väriä enkä saanut rajata kuvaa viivoilla. Pöydällä odotti juuri sopiva kuva tähän haasteeseen. Käytin vähän ompelukonetta (sitä kai sai tehdä) ja tuuppasin leiskaan pöydällä lojuneet pari tuumaiset nauhan pätkät. Sen verran innoissani tätä tein etten tajunnut kuin skannatessa että osa noista nauhoista onkin pinkkejä. Höh. Kai tämä kelpaa silti?

Leiskassa olevan kuvan otti Tanja Pennin ollessa päivälleen 8kk.


Koska skanneri sotki noita värejä, on tässä vielä pari kuvattua kuvaa:

Leiskaa tehdessä mietin pääni puhki että kenet haastaisin. Surffasin monessa blogissa ja yritin keksiä että kellä on niin itsensä näköinen tyyli, että sitä voisi haastaa. Oli hankalaa. Sitten luin haasteesta että Elliksellä on mielessään useampi haastettava ja että haasteen saa heittää takaisin, joten täältä pesee.

Koska Ella E:lle tyypillistä on paperin reunojen mukaiset linjat (pystyyn ja vaakaan), mustavalkoiset kuvat, ompelu, AC:n kirjaimet ja (usein) englanninkieliset otsikot, ovat viisi haastekohtaa seuraavat:

1. ei mustavalkoista valokuvaa
2. ei ompelukonetta
3. ei kirjainmia AC:ltä
4. ainoastaan suomen kieltä (tekstissä/otsikoissa/koristeissa)
5. ei pysty- tai vaakasuoria linjoja

:)

5 kommenttia:

Ellis kirjoitti...

Mähän hiljaa mielessäni ajattelin, että taitaa Nelppa tehdä mulle "paskaisesti" ja heittää haasteen takaisin. Heh.

Odotin tosin kohtaa "ei lainaus- tai heittomerkkejä". Jes. Olipa superhauskaa saada tämä takaisin ja ryhdyn töihin varmaan jo tänään. Haastetta riittää, sen myönnän!

Riikka Kovasin kirjoitti...

Aivan ihana! Tästä sivusta taisi tulla lempparini tähän astisista, jotka olen täältä blogin kautta nähnyt. Niin kaunis ja yksinkertainen, tehokas sivu. <3

Ellis kirjoitti...

No niin, minäpä vastasin tiukkaan haasteeseen. Ai äm nat häpi vithit pat ai meidit. xD

Klik-klik.

minnako kirjoitti...

niin kaunis, ettei sanotuksi saa, sekä sivu että Penni :) skräpistettävien listalle suoraan!

Anski kirjoitti...

Ai vitsit. Tää sivu on ihan mielettömän ihana!!!! Niin raikas ja herttainen!