keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Köhköhköhköhköhsniiif.

Viime viikko oli rankka. Mies oli 8 vrk työmatkalla toisella puolella planeettaa. Onneksi selvittiin joten kuten kunnialla. Meidän perheen pieni nainen ei oikein meinannut sopeutua tilanteeseen ja paastosi päiväkodissa. Iltasin sitten minulle kiukuteltiin. Pieni ihminen kun olisi halunnut iskän iltatoimiin. Maidot ja puurot lensivät pitkin lattiaa kun seurana olikin tylsä äiti. Viikko loppui vielä hautajaisiin, joissa ilmeisesti vilustutin itseni. Nyt on koko perhe kasassa. Myös se matkalaukku, joka päätti kotimatkalla tehdä oman reissunsa ja parin päivän kiekan Oslon kautta.


Ärsyttää. Melkein kymmenen vuotta olen selvinnyt ilman kuumetta. Viimeksi sitä oli joskus 2000-luvun alussa keuhkoputkentulehduksen muodossa. Nyt mittari näyttää 37.2 kolmatta päivää putkeen. Ja olo on kamala. Lapsi on onneksi terve, joten päivät saan potea kotona rauhassa. Tai rauhassa ja rauhassa. Lapsi pitää viedä ja hakea päiväkotiin ja koira käyttää pissalla. Ja samalla pitää stressata kurssista, jonka ryhmätyö on kesken... ahdistaa tietää että muut tekevät nyt minunkin hommani. Huomenna olisi kuitenkin pakko raahautua hakemaan materiaalia että pystyn perjantaina esittämään oman työni, ryhmätyön ja opponoimaan pari työtä. Ja ne työtkin pitäisi tehdä valmiiksi sitä ennen. Tiineenä ei ole kiva olla kipeä.

Minä sain muuten tuliaisia :)

4 kommenttia:

Janica kirjoitti...

Pikaista paranemista! Toivottavasti ne tuliaiset hieman piristävät pöpöjen keskellä?!

Riikka Kovasin kirjoitti...

Pikaista paranemista! Toivottavasti flunssa katoaa pian!

Täällä ollaan raskaana mahataudissa.

elinarsku. kirjoitti...

voi ei. parane pian! (ja vieläkin ihastelen tota peittoa!)

Nelsson kirjoitti...

Kiitos :)

Tuliaiset lohduttaa, mutta pitää odottaa että räkätauti katoaa ja makuaisti palaa ennen kuin alkaa noita herkkuja popsimaan. Muutenhan ne maut menee ihan hukkaan.