tiistai 25. tammikuuta 2011

Toipumista.

Monena päivänä on tullut tuskasteltua omaa jaksamista. Kun ulkona sataa vinosti lunta, kadut ovat perunapeltoa ja lapsi kiukuttelee. Työnnä siinä sitten rattaita supistelevan mahan kanssa. Kun mukaan vielä pitää saada kauppakassi tai kiimainen narttu (koiralla on juoksu), on olo välillä aika tuskainen. Noita päivinä on miettinyt vaan että kyllä se tästä kohta helpottaa - lapsi syntyy pois mahasta painamasta ja kevät sulattaa lumen.

Ei pitäisi miettiä tuollaista. Siitä saa palkaksi vaan oksennustaudin. Ensin se iski lapseen, joka tietenkin ilmoitti taudista aamuyöllä yhden aikaan juoksemalla äidin viereen ja oksentamalla tämän päälle. Neljätoista kertaa kolmentoista tunnin aikana piti siivota. Arvaatte varmaan että lakanat, pyjamat, vaatteet... kaikki oli pesussa. Kerran sain jopa oksennukset päähäni kun siivosin edellisiä lattialta. Yök. Koko ajan melkein kylvin käsidesissä ja odotin että kohta helpottaa.

Ei pitäisi ajatella tuollaisia. Valvotun yön jälkeen iski tauti minuun. Ja tietenkin yöllä. Tosin sain "nokitetun" version ja tavaraa tuli molemmista päistä. Vessaankin piti mennä ämpärin kanssa... Lapsi oli vielä toipilas eikä syönyt tai juonut. Ja mieskin oli tulossa tautiin. Kukaan tuttu ei uskaltanut auttaa, kun kukaan ei tahtonut tautia itselleen. Koirakin piti pissattaa... ja lasta viihdyttää. Pari vuorokautta odotin että kohta helpottaa. Ja mietin ettei ole viheliäisempää tautia kuin vatsatauti.

Ei pitäisi ajatella tuollaisia. Iski meinaan päänsärky. Se sellainen, jota ei ole pariin vuoteen näkynyt. Kaikki valot, hajut ja tuoksut alkoivat oksettamaan. Raskauden takia vahvoja särkylääkkeitä ei voinut käyttää. Uni ei tullut kivun takia. Ruoka tai juoma ei mennyt alas kivun takia.

Toipuminen on nyt menossa. Edelleen jyskyttää takaraivossa eikä ruoka mene alas. Lapsen pillimehut sen sijaan maistuvat tälle äidille. Niitä sitten.

Eilen jo onnistuin ihailemaan Pennosen tilkkutäkkiä. Jotta lapsi viihtyy (poissa pahanteosta) pitää jonkun olla vieressä touhuamassa. Eikä se ole helppoa jos ei pysy pystyssä. Siispä raahasin tilkkutäkin olohuoneeseen ja tein pesäni siihen. Lapsella oli hauskaa peitellä äitiä ja pukea omia hattujaan äiskän päähän. Kun särky aina välillä hellitti, tuntui se täkki parhaalta paikalta maan päällä.

Kyllä tää tästä. Haaveilen jo ajasta, jolloin alkaa tehdä taas mieli suklaata.

9 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Paranemisia ja voimia sinne!

Janica kirjoitti...

Pikaista paranemista täältäkin. Vatsatauti on kyl pahin mahdollinen mitä voi saada :(

Toivottavasti suklaa maistuu pian, kadut aurataan ja masukki tulee ajallaan :)

shys kirjoitti...

elämä on kyllä varsinaista kökköä joskus.
tsemppiä!
en sano että kohta helpottaa.

Marie kirjoitti...

Vatsatauti alkaa aina yöllä! Ainakin lapsilla ja lemmikkieläimillä. Voimia sinne! Onneksi pillimehun taika auttaa moneen asiaan :)

Creomi kirjoitti...

Vatsatauti on inhottava tauti, varsinkin kun koko perhe siihen sairastu ja jonkun pitää ne sotkutkin siivota. Jaksamista! Kyllä se suklaa taas pian maistuu :) Ihan peitto!

Susanna kirjoitti...

Onneksi on tilkkutäkkejä.. niissä on selvästi jotain taikaa..

Jospa tänään olisi jo parempi päivä.

Hemppa kirjoitti...

Voimahali!

Nelsson kirjoitti...

Kiitos kaikille ihanille <3

Eilen upposi jo vähän ruokaa. Nyt tekee mieli pirtelöä, mansikat on jo sulamassa. Kyllä tää tästä :)

Riikka kirjoitti...

Ihana kuulla, että ruoka alkaa maistua ja olo on paranemaan päin! Kovia olet kokenut, kun kaikki on tullut kerralla. Voimia edelleen!