tiistai 3. tammikuuta 2012

Vuosi vaihtui?

Me möllötettiin vuoden vaihde kotona. Etukäteen pelkäsin taas koiran puolesta, mutta Moona selvisi yöstä yllättävän hyvin kun sen peti haettiin minun viereeni.

Täällä ei tehty lupauksia uudelle vuodelle. Riittää kun pari kertaa saadaan muutettua - pakattua ja purettua. Toki haaveissa on saada karsittua romua, saada aikaa taas harrastukselle ja matkustaakin tekisi mieli. Varasin pöydän, huoneen ja työpajan Peurungan Intohimona Skräppäykseen 2012, joten pääsen ainakin skräppäämään ja matkustamaan muutaman sata kilometriä :) Tältä vuodelta odotan innolla imetyksen lopettamista (ja nättejä rintaliivejä) ja sitä että Lilja lähtee kävelemään.


Yllä minä noin 32 vuoden takaa. Alla Penni parin päivän takaa.


Alkuvuosi onkin mennyt sitten hoivatessa. Molemmat tytöt ovat kipeinä - lämpöä, nuhaa, yskää. Pennillä limaa kurkussa niin että parina yönä on oksentanut. Täällä on pesty lakanoita, lattioita ja pyjamia. On valvottu, silitetty, lohdutettu.


Ja oli mulla eilen synttäritkin. Keittiössä oli mulle tehty ihana juustokakku (lime-valkosuklaa) ja illalla minun äitini tuli tänne vahtimaan kipeiden lasten unta kun Lunux-Urpon kanssa karattiin elokuviin katsomaan Sherlockia. Ihanaa kun leffateatteri on 200m päässä.


- Posted using BlogPress from my iPhone

3 kommenttia:

Nelsson kirjoitti...

Tuossa tekstissä piti lukea että Linux-Urpo, mutta tämä puhelimen ohjelma ei anna muokata tekstejä jälkikäteen.

Riikka Kovasin kirjoitti...

Toivottavasti leffa oli hyvä ja ilta muutenkin onnistunut! Rintaliivitunteen tiedän niin hyvin :D

Ja tosi kiva, kun Peurungalla nähdään! :) Tai siis viimeistään siellä.

elinarsku. kirjoitti...

Onnea synttärien johdosta, tervettä tätä vuotta ja kiva nähdä Peurungalla! Ihanat kuvat susta ja Pennistä. :) ihan on äitinsä näkönen.