tiistai 21. helmikuuta 2012

Lilja pieni pesusieni. Vuoden vanha.

Mun vauvani on tänään vuoden. Hän nukkuu (pääsääntöisesti) yönsä läpi heräämättä siskonsa kanssa samassa huoneessa. Nukkuessaan pieni pyörii ja hyörii miten sattuu. Kerran nukahti linkkuasentoon (istui hajareisin ja laski pään jalkojen väliin).

Paitsi nyt ei nuku. Käytiin tänään lääkärissäkin etsimässä syytä yöitkuun. Terve tyttö. No äiti valvoo kun ei osaa korvatulpissa nukkua. Ja pieni siirrettiin työhuoneeseen että edes toinen lapsi saa nukuttua.


Lilletti syö samaa ruokaa kuin me muut. Jos joskus on tulisempaa (texmex tms), saa pienin purkkiruokaa. Tuttipullosta juodaan itse maitoa. Pohjanmaan kautta. Sormiruoka on pop, lusikka ei pysy kädessä. Ruoka kauhotaan suuhun vasemmalla kädellä. Mä taidan itse jäädä tän perheen ainoaksi oikeakätiseksi.


Uteliaisuus on suuri. Kaikkea uutta pitää tutkia ja hypistellä.


Ensimmäiset askeleet otettiin viime viikolla.


Lilja osaa jo pitää puolensa. Jos (=kun) isosisko vie lelut kädestä, asia kostetaan samantien puskemalla tai puremalla.


Hampaita on edelleen ne samat 8, jotka ovat olleet suussa jo yli 4 kuukautta. Ikenet tosin pullottavat niin että taitavat taas seuraavat 6-8 hammasta tulla kerralla.


Paljon onnea rakas mussukka!!


- Posted using BlogPress from my iPhone

2 kommenttia:

Janica kirjoitti...

Onnea kovasti 1-vuotiaalle! :)

Suvi kirjoitti...

Voi söpöä 1-vuotiasta Lillukkaa!!