sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Möller Omega-3 Pikkukalat

Buzzador* lähetti meille paketin - kalanmallisia Möller Omega-3 Pikkukalat -vitamiineja. Ja mehän aloitettiin testaus heti.

Tiesin tuotteen jo entuudestaan, sillä meillä on ollut vähän ongelmia D-vitamiinien kanssa ja tarkoitus on ollut kokeilla Pikkukaloja (mä bongaan aina kaikki uutuudet mainoksista). Ja kun tuli mahdollisuus testata sitä, tietenkin suostuin.


Olin kuvitellut että vitamiinit ovat kalanmallisia pastilleja, ja hieman yllätyin kun kalat olikin pakattu yksittäin lääkemaiseen foliolevyyn. Ja "kalojen" löysyyskin hieman epäilytti. Maistoin tietenkin itse ensin ja fisut maistuivat ihan hedelmäkarkilta. Lapset olivat hyvin epäileväisiä ja vuoropäivin kieltäytyivät syömästä (kuten kaiken uuden kanssa). Alkukankeuksien jälkeen ovat nämä olleet mieluisia. Tytöt halusivat esitellä näitä (ja maistattaa) kylään tulleelle mammalleenkin :)

Yksi asia kuitenkin harmittaa. Ja se on annostus. Ollaan aamuisin napsittu aina yksi kala kun en millään muista että näitä pitäisi ottaa kaksi kerrallaan. Miksei tarvittavia omegoita ja vitamiineja ole tungettu yhteen kalaan? Olisi helpompi muistaa. Ja helpompi laskea kauanko paketti kestää. Nyt yritetään sitten muistaa ottaa kaksi päivässä.

Siitä miten nämä vaikuttavat pienten ihmisten mahan, ei ole vielä havaintoa. Pienempi (täytti juuri 2-v) kärsii (oikeasti kärsii) vesirokosta. Itkua ja kitinää on jatkuvasti ja näppylöitä sadoittain. Samasta syystä on unohtunut aamuisin ottaa kuva näistä fisuista. Mutta lupaan ottaa kuvia joku aamu niin näette miltä ne oikeasti näyttävät.



*Buzzaaminen on markkinointia. Buzzadorina saa testata uusia tuotteita (ja jakaa näytteitä tuttavilleen) ja on velvollinen kertomaan rehellisen mielipiteensä tuotteesta. Kaikkea ei tarvitse testata, vaan itse saa valita ne tuotteet mitkä kiinnostavat. Buzzaamisesta ei makseta mitään ja se on vapaaehtoista. Jos tahdot mukaan, klikkaa tästä.

Ei kommentteja: