Kun lapsi piirtää äidin.

Kun pienempi lapsista kävi pari vuotta sitten neuvolassa ja hoitaja pyysi piirtämään ihmisen, kerroin heti ettei se osaa piirtää. Hoitaja ei uskonut vaan pyysi piirtämään silmät ja suun ja pään jne. Ja ihminen siitä tuli. Kuulemma äiti. Käsittämätöntä. Lapsi, joka ei ollut piirtänyt mitään (koska se ei vaan kiinnostanut), piirsi ihmisen. Minut. Enkä tietenkään saanut kuvaa kotiin, koska se piti jättää arkistoon.

Minusta on hauskaa, että lasten piirtämät hahmot ovat usein nimeltään äitejä. Se on jotenkin liikuttavaa. Erityisen hauskaa on nähdä mitä ne äidit milloinkin tekevät. Eli siis miten lapset näkevät minut. Tämän piirustuksen löysin tänään. Penni piirsi sen kesällä mökillä. Olin jo unohtanut tämän.

"Äiti menee tutkimaan luolaa ja näyttää puhelimella valoa"

Yllätyin kesällä kun tämän näin. En meinaan ole käynyt luolissa. Mutta tämän aikaan puhuttiin Pennin kanssa paljon rohkeudesta ja siitä mitä se on. Ja ettei voi olla rohkea, jos ei pelkää mitään. Jos pimeä tai uusien ihmisten tapaaminen eivät pelota, ei niiden kohtaamisessa ole mitään rohkeaa. Mutta jos pelkää pimeää ja silti uskaltaa mennä sinne, on rohkea.

Hauskaa on se, että kuvan äiti (eli minä), käyttää kännykän valoa taskulamppuna ja on pukeutunut mustiin batman-housuihin. Ja hymyilee. Me kun puhuttiin myös siitä, miten joillain asioilla saa pelottavat asiat tuntumaan vähemmän pelottavilta. Kuten taskulamppu pimeässä. Tai lempivaatteet päällä, jos on muuten pelottava tilanne. Ja minulla on piirustuksessa kännykkä taskulamppuna (voi kekseliäs Pennoseni) ja päällä batman-housut (lapsen mielestä kai lempivaatteeni). Hauskaa on nähdä miten lapsen kanssa jutellut asiat siirtyvät kuviksi paperille.

PS. Ja olen salaa ylpeä siitä ettei kuvien äiti vaan ole, vaan se tekee jotain. Ja se jotain on jotain muuta kuin kotitöitä.