#7 - Philomena

Helmikuussa mennään jo! Kultaiset pystit jaetaan kohta, enkä vielä ole nähnyt puoliakaan ehdokkaista. Mitään saumaa ei tule olemaan kaikkien näkemiseksi, mutta yritän skarpata niin, että näen viiden "pääkategorian" ehdokkaat (näistä tein muuten oman listan omalle sivulleen, linkki yläpalkissa). Se kyllä tarkoittaisi seitsemän leffan mahduttamista seuraavaan kuukauteen. Näistä yhtä ei enää näytetä ja yksi ei ehdi ensi-iltaan ennen palkintojen jakoa. Mur.

Nelppa meni taas elokuviin.



Finnkino kertoo elokuvasta seuraavaa (Finnkinon sivuilta myös lainasin kuvan taustalle):

Philomena

Philomena (2013)

Lajityyppi: Draama

Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys

Ohjaaja: Stephen Frears

Pääosissa: Judi Dench, Steve Coogan, Michelle Fairley, Mare Winningham

Ensi-ilta: 31.1.2014

Kesto: 1h 33 min

Ikäraja: 7 

Katkeransuloinen komedia rakkaudesta ja menetyksestä perustuu tositapahtumiin.

Philomena (Judi Dench) oli vasta teini-ikäinen tultuaan raskaaksi vuoden 1952 Irlannissa. Langenneena naisena Philomena lähetettiin luostariin, jonka nunnat toimittivat hänen poikansa Yhdysvaltoihin adoptoitavaksi. Menettämättä koskaan uskoaan, etsi Philomena lastaan viidenkymmenen vuoden ajan – turhaan.

Yhdessä elämään kyllästyneen toimittajan Martinin (Steve Coogan) kanssa Philomena lähtee Amerikkaan matkalle, joka muuttaa kaiken. Kadonneen lapsen mysteerin ratkeaminen ei jää ainoaksi matkan hedelmäksi, vaan myös Philomenan ja Martinin yllättävä suhde, yhtä aikaa liikuttava ja hauska, kukoistaa reissussa.

Philomena voitti parhaan käsikirjoituksen palkinnon Venetsian elokuvajuhlilla.

SPOILER ALERT. Älä lue, jos et halua tietää.

Tuon tarinan perusteella odotin "yllättävää suhdetta". Sitä en saanut. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, en oikein ymmärrä miksi tämä on ehdolla parhaaksi elokuvaksi. En nyt väitä tätä huonoksi, mutta... ihan kiva..? Tarina vetosi tunteisiin ja se ansaitsi tulla kerrotuksi.

Elokuva kesti puolitoista tuntia, eli se ei puuduttanut pituudellaan. Myönnän että itkin muutamassa kohdassa. Myönnän myös että petyin puhtaasti ennakko-odotusten perusteella. Jos en olisi tiennyt tämän olevan ehdolla parhaaksi elokuvaksi, en olisi odottanut siltä niin paljon.

Paljon jäi mietityttämään. Elokuva pisti taas ajattelemaan noita uskon asioita. Miksi jotkut uskovat niin sokeasti? Miksi jotkut jättävät oman kohtalonsa muiden käsiin? Miksi ihmiset eivät kyseenalaista? Miksi jotkut uskovat tehneensä väärin vain siitä syystä että niin opetetaan? Eikö oma järki pistä ajattelemaan? Olisin myös halunnut tietää enemmän Philomenan nuoruudesta. En ymmärtänyt sitä logiikkaa, jonka mukaan hän teki omasta mielestään syntiä. Miksi teki, jos kerran uskoi niin vahvasti?

Leffan lopussa olin vihainen. Olin vihainen nunnille. Olen aina ollut sitä mieltä että kamalin asia maailmassa on menettää oma lapsi. Nyt tuntuu siltä että vielä kamalampaa on tietää, että se menetetty lapsi on elänyt koko elämänsä siinä luulossa, että oma äiti on hänet hylännyt.

Jostain syystä odotin leffalta jotain jännää käännettä. Alusta asti oli selvää (en kyllä tiedä miksi), että poika oli kuollut. Silti odotin, että selviää että poika onkin asunut äitinsä lähellä koko elämänsä ja äiti on jollain tavalla tuntenut tämän. Ja sitten kun mitään "suurta" käännettä ei tapahtunutkaan, oli vähän pettynyt olo. Sitä taas en tiedä, miksi sitä käännettä odotin...

Jos tästä elokuvasti joku ehdokkuus pitäisi antaa, olisin antanut sen nuorta Philomenaa näytelleelle tytölle (Sophie Kennedy Clark). Ei Judissakaan mitään vikaa ollut, mutta hän teki normaalit "judit". Näytteli aivan samalla tavoin kuin aiemminkin. Hieman hämmentävää muuten oli se, että tietyissä kohtauksissa Judi näytti ihan mummoltani.