keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

#24 - Divergent

Pitkästä aikaa leffassa ihan ensi-iltapäivänä. Wohoo!



Finnkino kertoo seuraavaa:
Divergent - Outolintu
Divergent (2014)
Lajityyppi: Toiminta, seikkailu, romantiikka, sci-fi
Levittäjä: Nordisk Film
Ensi-ilta: 9.4.2014
Kesto: 2h 19 min
Ikäraja: 12 
Tris ei ole peloissaan. Hän on kauhuissaan.

Sata vuotta sitten kansakunnan perustajat loivat järjestelmän rauhan takaamiseksi. Ihmiset on jaettu ominaisuuksiensa perusteella viiteen eri ryhmään: Vaatimattomiin, Uskaliaisiin, Rehteihin, Teräviin ja Sopuisiin. Jokainen testataan, jotta jokainen löytää oman paikkansa. Testin avulla tiedetään kuka kukin on ja mihin osastoon jokainen kuuluu. Loppuelämää koskeva päätös ryhmästä saattaa merkitä hyvästejä omalle perheelle ja ystäville.

Trisillä on edessään testit ja lopullinen päätös. Trisin testien tulokset osoittautuvat yllättäen epäselviksi ja hän saa kuulla, että erilaisuus on erittäin vaarallista. Häntä varoitetaan, ettei hän tule löytämään omaa ryhmää missä elää… Yksi päätös voi muuttaa elämän.
Lallallaa ja hohhoijaa. Odotin paljon. Theo James toki oli ihana namupala. Mutta kemiaa hänen ja Shailenen välillä ei ollut. Teinit yleisössä remahti nauramaan jokaisen "hellän" kohtauksen aikana. Ja syystä. Se oli vaan jotenkin... huvittavaa.

Mutta hieno oli miljöö. Se kaupunki. Sci-fi on aina ihanaa. Ja poitsit naispahiksesta. Ilkeät naiset lämmittävät aina mun sydäntäni.

edit. Piti tulla kertomaan lisää. Tuo Theo James on mulle melkein tuntematon tapaus. Kerran olen vain häneen ruudulla törmännyt - Downton Abbeyn päällekäyvänä turkkilaisena diplomaattina. Se oli lyhyt pätkä ja Pamukille kävi vähän köpelösti. Ja pakko sanoa, että tällainen etäisempi rooli sopi paljon paremmin. Ja jostain syystä siitä tuli mieleen nuori Lorenzo Lamas.

Mulle oli muuten yllätys, että Zoë Kravitz on Lennyn tytär. Nätti ja lahjakas tyttö. Tai oikeasti hyvin kaunis. Jostain syystä kiinnitin tässä leffassa huomiota Zoën poskien ylväisiin piirteisiin. Ne ovat melkeinpä jumalaiset.

Aina kun elokuviin luodaan oma maailmansa, tahdon tietää niistä lisää. Miksei täällä ollut vauvoja ja pieniä lapsia? Eikö niitä synny? Vai minne ne ovat joutuneet? Ja mikä logiikka on viidessä ryhmässä, jos ihmisiä kuitenkin jaotellaan seitsemään ryhmään? Eivätkö ne kaksi ole sitten ryhmiä? Miksei? Mitä siellä ulkona on? Miksei sitä kerrota? Eivätkö ne oikeasti tiedä? Pakkohan niiden on tietää, jos suojaksi on rakennettu muuri... Jos Uskaliaiden tehtävä on suojata ja turvata, niin miksi Tori työskenteli testaajana? Keneltä näitä voi kysyä? Vai pitääkö mun oikeasti lähteä kirjakauppaan?

2 kommenttia:

mirzu kirjoitti...

Ah, mun piti jo aiempaan sun postaukseen jossa pohdit lukeeko kukaan näitä, niin kommentoida mutta se jäi koska mobiili jne. Mutta nyt muistan!

Kiitos kiitos kiitos näistä leffateksteistä varsinkin (scrappipostaukset lähinnä masentaa, koska en ole saanut omia sivuja etenemään sitten pariin vuoteen kun kuopus syntyi..) - mä oon jopa käynyt nyt leffassa pitkästä aikaa koska sun ajatukset ja kommentit on sen verta houkuttelevia :)

Nelsson kirjoitti...

<3

Mun piti täydentää tätä postausta... mutta eilen väsytti liikaa. Mä tuun vielä kertomaan lisää tästä leffasta.