#49 - Diplomatie

Sitkeästi pidän tavoitteesta kiinni - leffa per viikko. Vain yksi leffaton viikko on osunut tähän vuoteen. Joihinkin viikkoihin on sitten osunut useampiakin elokuvia. Ja pakko sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Olen ylpeä siitä, että olen saanut revittyä kasaan omaa aikaa. Olen jaksanut lähteä elokuviin myös silloin kun väsyttää. Leffojen kautta olen oppinut paljon uutta. Myös itsestäni.



Finnkino kertoo elokuvasta seuraavaa:

Diplomatia

Diplomatie (2014)

Lajityyppi: Draama

Levittäjä: Oy Cinema Mondo Ltd

Ohjaaja: Volker Schlöndorff

Pääosissa: André Dussollier, Niels Arestrup

Ensi-ilta: 22.8.2014

Kesto: 1h 28 min

Ikäraja: 12 

Yöllä 24. elokuuta 1944: Pariisin kohtalo on Kenraali von Choltitzin käsissä. Hitlerin käskystä hän on räjäyttämässä Ranskan pääkaupungin taivaan tuuliin. Monen sukupolven preussilaisella kenraalilla ei koskaan ole ollut vaikeuksia noudattaa käskyjä. Tämä ruotsalaisella konsulilla Raoul Nordlingilla on mielessä, kun hän nousee salaisia portaita pitkin kenraali von Choltitzin sviittiin Hôtel Meuricessa tuona yönä. Seinen sillat ja Pariisin päänähtävyydet (kuten Louvre, Notre Dame ja Eiffelin torni) ovat jo miinoitettu ja valmiina räjähtämään. Käyttäen kaikkia diplomatian keinoja konsuli yrittää vakuuttaa kenraalin olemaan noudattamatta Hitlerin tuhokäskyä.

Kun elokuva kertoo tapahtuneesta historiasta, on lopputulos kaikkien tiedossa. Ei ole siis mitään, mitä jännätä. Pitää vain istua penkissä ja imeä sisään se, mitä elokuvan tekijät ovat tahtoneet kertoa.

Olin iloinen siitä, että tyypit valkokankaalla puhuivat osan ajasta saksaa. Sen ymmärsin helposti. Ranskalaisille höpinöille piti hakea selvennys tekstityksestä. Ja se oli vähän tyhmää, sillä moni asia menee ohi kun joutuu lukemaan tekstiä.

Lähes koko elokuva tapahtui hotelli Meuricen sviitissä kahden vanhan miehen välillä. Enkä oikein ymmärrä sitä, miksi kamera heilui ja tärisi välillä. Aivan kun kohtaukset olisi kuvattu käsivaralla. Ehkä ne olikin.

Leffassa ei ollut mitään jännittävää. Se kertoi hitaasti tarinan, jonka lopputuloksen kaikki tiesivät. Se kuitenkin paljasti sellaisia puolia päähenkilöistä, joita ei heti olisi uskonut. Elokuva kertoi ihmisten sitkeydestä, periksiantamattomuudesta ja periksi antamisesta.

Parasta tässä oli Niels Arestrup. Siinä on mies, joka osaa olla uskottava. Minä oikeasti unohdin, että kyseessä on näyttelijä.

Mutta sen sanon, että tämän elokuvan alussa oli koko vuoden tylsimmät ja typerimmät trailerit.