Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Mokomakin voittaja.

Viikonloput ovat niin kiireisiä, että Mokomaki-kirjan voittajan arvonta hieman venähtyi. Mutta parempi sunnuntaina kuin lauantaina :)

Arvonta suoritettiin tänään noin kuuden aikaan illalla ja virallisena valvojana toimi (tuon meidän  mustan koiran lisäksi) rakas iPhone, joten tämä kuvallinen todistusaineisto on mitä on. Arvonta kuitenkin suoritettiin ja tättädädäää...


Onnea Anu! Laitatko mulle osoitteesi nelsson_ratboneAThotmailPISTEcom, niin saat palkintosi. Ja muista antaa myös lasten leikkiä kirjalla.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Uusi Mokomaki + arvonta.

Aiemmin tänä vuonna jo hehkutin Satu Kontisen ihania lastenkirjoja. No arvatkaa mitä? Sarjasta on ilmestynyt uusi upea piirustuskirja. Me saatiin tuo uunituore teos testattavaksi.

Uutuus on nimeltään Mo-ko-ma-ki! Kuka maalasi taivaanrantaan? Piirrä ja selvitä! 


Kirja on kooltaan ja tyyliltään samanlainen kuin aikaisempi Mokomaki-kirja, mutta nyt mukana on tussi. Ja tussissa on "kumi" (tää on ihan mahtavaa!!). Kirjan sivuilla taas on paljon kadonneita tai puuttuvia juttuja, jotka pieni lukija saa täydentää. Ja jos menee pieleen, voi piirustukset pyyhkiä pois. Ja taas piirtää. Ja taas pyyhkiä. 


Meillä tämä kirja on ollut mieletön hitti. Sivuilla on juttua, tarinaa ja piirtokehotuksia. On myös valkoista katkoviivaa, joka auttaa pientä piirtäjää. Ensin meillä piirrettiin valkoisten viivojen mukaan ja sitten uskallettiin piirrellä jo muuallekin.

Minä yritin ottaa kuvia Pennistä kirjan kanssa, mutta minä olin kamerani kanssa vain tiellä. Tyttö ei malttanut millään väistyä ja antaa äidin ottaa kuvia kirjasta.


Välillä kirja pyysi piirtämään tähtiä, välillä taas piirtämään piirakkavarkaan.


Pieni ihminen oli onnessaan kun sai luvan kanssa piirtää kirjan hahmoille ja kuville silmät ja suun. Taiteilija otti heti omia vapauksia ja piirteli sivuille kaikkea kivaa.Ja vaikka takavarikoin kynän ruoanlaiton ajaksi (ihan vaan siitä syystä ettei innostuta taiteilemaan seinille), ei into hiipunut vaan kirjaa jaksettiin myös "lukea". Eli ihmetellä niitä kuvia ja omia piirustuksia.


Kirja on sellainen ihana välimuoto luettavan kirjan ja värityskirjan väliltä. Tätä voi lukea yhdessä, mutta tähän saa oikein luvan kanssa pieni ihminen purkaa myös luomisen intoaan. Mietin juuri että tämä on kiva ottaa mukaan myös kesällä mökille. Ja tämän lukeminen ja tekeminen voisi onnistua myös pitkillä automatkoilla, jolloin kaivataan viihdykettä.

"Hei pikkupolo, onko sulla nälkä? Minä annan sulle tässä makkalan", höpötti Pennonen ja piirsi poron eteen makkaran. Lapsen intoa on ihana seurata.

Ja sitten vielä jotain mahtavaa. Joku muukin pääsee ihailemaan tuota uutta piirustuskirjaa!! Joku teistä saa sellaisen omaksi!! Nyt järjestetään meinaan...

A R V O N T A !


 Käykää tykkäämässä Mokomakin sivuista Facebookissa ja jättäkään tähän postaukseen kommentti. Yksi onnekas kommentoija saa Sadulta postia. Aikaa kommentointiin on reilu viikko 14.9.2012 saakka. Lykkyä pyttyyn!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Bloggaajaveteraani juhlii.

Ellis on bloggaillut jo viisi vuotta!? Ei voi olla... vastahan se pisti bloginsa pystyyn. Linkin takaa kuitenkin löytyy Elliksen hävyttömän hieno arvontapalkinto. Että hopihopi osallistumaan.


torstai 1. syyskuuta 2011

Voittaja.

Kiitos kaikille 50 000 kävijän arvontaan osallistuneille. Kommentteja tuli 39.

Random.org päätti voittajan.

Ja numero 38 on... Saranella. Laitatko osoitteesesi minulle (nelsson_ratboneAThotmailPISTEcom), niin laitan paketin postiin.

tiistai 23. elokuuta 2011

tiistai 9. elokuuta 2011

50 000 arvonta.

Mä olen hidas, joten pieni 50 000 latauksen arvonta tulee vasta nyt.

Kesällä voitin itse arvonnasta ja koska en juuri osaa leimailla/kortteilla, laitan hyvän kiertämään. Hölmöähän se näitä olisi jemmata kotona käyttämättöminä. Eli tässä olisi leikekuvia, tarroja, Scrapperin-lehti, mustaa ja valkoista paperia, neljä leimasettiä, pieni muste ja joku aine, jota ilmeisesti leimaamisessa käytetään (?).

Setti arvotaan kommentoijien kesken elokuun lopussa.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Ja voittaja on...

Pieni ihmisentaimi joutui taas onnettareksi. Piti ottaa arvonnasta video, mutta sen kanssa meni vähän säätämiseksi. Seuraavan lapun pieni käsi minulle kuitenkin ojensi:

Kiitos kaikille viidellekymmenelle osallistumisesta!! Olipa teitä paljon!!

Arvonta oli ilmeisesti niin hauskaa, että lapsi jatkoi... En tosin tiedä että mitä arpoi ja ketkä ovat onnelliset voittajat.


sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

20 tonttua täynnä!!

Nyt arvotaan.

Mietin että mikä olisi kiva palkinto ja päätin että sen pitää olla jotain mistä itse pidän. Tähän hätään en keksinyt muuta kun paperia. Basic Greytä. Kahdenkymmenen (x1000) kävijän kunniaksi kaksikymmentä arkkia. Oisko hyvä?

Halukkaat ilmoittautukoot tässä postauksessa. Ensi sunnuntaina sitten arvotaan - iltapäivällä, ennen kuin onnetar menee nukkumaan. Ja jos olet tulossa Leikkaa&Liimaa -tapahtumaan niin mainitse siitä (niin tiedän ettei tarvitse pakettia laittaa postiin).

Tässä nopeasti napsaistu kuva papereista, pääasiassa Ambrosiaa (harmaat&oranssit) ja Urban Prairieta (nuo muut).


ps. Pidätän itselläni oikeuden lisätä palkintoon lisää juttuja jos osallistujia tulee paljon. Tai jos muuten vaan sille päälle satun.

pps. Kioto, nukkekodista ei ole kuvia. Se on muuton jälkeen (1½ vuotta) ollut vaatehuoneen lattialla, jätesäkkiin pakattuna. Ehkä syksyllä on aikaa kiinnittää ovet ja tehdä se valmiiksi.

20.6.2010, KELLO 17:00, ENÄÄ EI VOI OSALLISTUA. KOHTA ARVOTAAN.