lauantai 16. lokakuuta 2010

Saamattomuutta.

Mulla on päällä joku "en-saa-mitään-valmiiksi"-moodi. Sivuja on kesken aika lailla. Niistä kaikista tuntuu puuttuvan jotain, mutta en tiedä mitä. Harkitsin jo että skannailisin niitä tänne näytille ja pyytäisin apua...

Silloin kun ei saa mitään aikaiseksi, voi hyvin tehdä kaikenlaista keskeneräistä. Kokeilin pariin jaettuun 12x12"-sivusuojaan miten taskujen pienentäminen ompelemalla onnistuu. Hyvin onnistui. Syntyneistä taskuista kahteen reunimmaiseen piti viiltää/leikata reikä, jotta taskun pääsee täyttämään. Tällä konstilla kun puuhastelee 50 seuraavaa taskua läpi, niin mun ens vuoden "kuva päivässä" -albumi (aka kotikutoinen Project Life) on saanut rungon. Tosin mietin että kannattaako kaikkia taskuja vielä huristella läpi, jos jossain vaiheessa projekti jääkin kesken. Onneksi mulla on suunnitelmia sellaisten kuvattomienkin päivien varalle, joten varmaan saisin homman vedettyä läpi. Etenkin jos ei vaadi omilta kuviltaan liikaa. Silloin pystyisi käyttänään puhelimenkin kuvia.

Alla nuo pari testitaskua pöydälle unohtuneina. Niiden takana keskeneräiset sivut.

Ja se syy miksi 6x4" taskut pitää jakaa pienempiin on se, että jorinointia/tarinointia varten olen askarrellut ATC-kokoisia paperipaloja. Hurja tavoite kun on että saisin kirjoitettua jutut käsin. Käytin näihin mahdollisimman neutraaleja papereita, jotta ne käyvät mahdollisimman monen kuvan seuraksi ja niihin voi kirjoittaa myös muilla väreillä kuin mustalla. Ja koristella miten tuntuu. Lappuja ei vielä ole kovin montaa sataa, jotta joillekin päiville voin käyttää räikeämpiäkin papereita.

Ja tietenkin pyöristin kulmat. Ja aion pyöristää myös kuvien kulmat. Se tietää aika paljon naksuttelua tuolla pyöristäjällä.

Toivottavasti tästä albumista tulee yhtä ihana kuin tällä immeisellä.

3 kommenttia:

Puuhapetenvaimo kirjoitti...

Hienolta näyttää! Sanoisin, että älä jätä projektia kesken vaikka joku päivä jäiskin välistä, jaktkat pokkana ja paat siihen tarkuun vaikka jonkun kivan kuosipaperin.

onnekas kirjoitti...

Näyttää ja kuulostaa lupaavalta alulta projektiin :)

Toivottavasti et muuten pahastu kun laitoin omaan blogiini linkin sinun blogiisi. Täällä on niin upeita töitä jotka innostavat ainakin minua palaamaan aina uudelleen oman askartelupöydän ääreen vaikka inspis olisikin välillä vähän hukassa :)

Anonyymi kirjoitti...

hyvä hyvä, hienosti olet päässyt jo vauhtiin!

älä ota liikaa paineita kuvien tasosta. puhelimella otetut huonotkin kuvat sopii joukkoon ihan hyvin. ne usein kertoo just semmosesta arkisesta arjesta, ovat ehkä rakeisia tai tärähtäneitä. mulla on niitä mun valmiissa projektissa, niistä on tullut rakkaita! ykskin semmoinen, missä silloin niin pieni vauva autoistuimessaan oli tukussa mukana ja ympäröity ja lähes peitetty ostoskärryissä ruokaostoksilla.

ja niin kuin jo edellä mainittiin, jos joskus ei ole mitään kuvaa mitä käyttää, pistä vaan joku kuva paperi. tai kauppakuitti.

kuvattomille päiville itse käytin jotain "neutraaleja" kuvia, luontokuvia yleensä, jotka ovat vuodenaikaan sidoksissa, mutteivät päivään.

odotan mielenkiinnolla jatkoa!