keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Mun näköinen.

Joskus kuulee sanottavan jostain vaatteesta tai esineestä että se on "ihan sun näköinen". Täällä verkossa ja skräppimaailmassa pystyy kuulemma leiskatkin tunnistamaan helposti tekijänsä mukaan. Olenko minä sitten blogini ja leiskojeni näköinen? Miltä minä leiskojeni perusteella näytän? Entä miten koti näkyy leiskoissa? Ja ajankulu? Miten lapsi tulee muistamaan tämän kotinsa kun joskus tästä kuitenkin muutetaan pois?

Selailin kuvakansiota eikä pelkkiä kotikuvia oikeastaan ollut. Remontin etenemisestä oli kuvia, muttei itse kodista. Toki monesta kuvasta voi jotain päätellä - pienistä kuvista ja taustoista. Ainakin sen voi päätellä että meillä on paljon valkoista ja harmaata ja mustaa. Ja ruskeat lattiat.

Ja että ainoa väripilkku kuvissa on yleensä lapsen vaatteet tai lelut.

Entäs minä sitten? Meillä minä olen se, joka valokuvat ottaa. Eli minua näkyy kuvissa harvoin. Ne harvat kuvat sitten ovat vähän... nooh. Joko on kuvattu hissin peilin/ jonkun muun peilin kautta tai sitten on testattu kameran kauko-ohjainta tai ajastinta huonolla menestyksellä. Ja nekin kuvat on otettu silloin kun on "omaa aikaa", eli lapsi on ollut jossain muualla. Olisi kivaa jos ihan arkiminästäkin olisi kuvia.

Pitäisi varmaan kuvata enemmän itseään ja kotiaan ihan arkena. Kaiken kaaoksen keskelläkin.


Mitä asioita minä sitten haluaisin muistaa arjesta? Ainakin vanhoista kuvista on hauskaa bongata arkiruokia, "trendiruokia", astioita, elintarvikepakkauksia (maito nyt ainakin vaihtuu usein), myös vaatteet ja sisustusjutut ovat hauskoja. Tai nähdä esimerkiksi kuva niistä tarvikkeista, joita käytetään päivittäin omaan hygieniaan - hammasharja + tahna, kosteusvoiteet, shampoot, ripsiväri jne. Helppohan näitä kuvia olisi ottaa, mutta ne helposti myös jäävät koneen uumeniin piiloon. Ehkä niitä voisi liittää Project Lifeen? Toisaalta voisi alkaa pitämään pientä albumia esimerkiksi aamurituaaleista puolen vuoden välein... mutta onko omituista tallentaa joskus aamupalat ja hammastahnat leiskoihin? Tiedän ihmisen, jolla on tapana kuvata matkoillaan vessanpöntöt :) Sekin on omituista.

7 kommenttia:

visuaalisesti vaativa kottarainen kirjoitti...

Mäkin mietin tässä hiljattain tuota kodin muistamista. Siis sitä, että millaisia koteja O muistaa joskus isompana, minkälaista meillä on. Millaista on ollut omissa lapsuudenkodeissa.

Minusta aamurituaalien tallentaminen on mainio idea, anna palaa vaan! Ja maitopurkkien ja muiden myös! Kokoa vaikka arkikansio, aamurituaaleja, välipaloja, pyykkikasoja, ulkovaatteita, tiskiainetta, teemukeja, villasukkia, kauppakuitteja..

maikko kirjoitti...

minä otin juuri kuvasarjan miehestäni ajamassa partaa, se oli niin ihanan arkista! täällä kannatetaan siis kovasti arjen tallentamista! <3

Marika kirjoitti...

Sellanen keskeneräänen leiska olis aika hauska idea! Maitopurkki nyt, puolen vuoden päästä, vuoden päästä... :D

shys kirjoitti...

Oota vaan kun Penni vähän kasvaa niin sitten on sustakin arkikuvia. Musta ainakin on lasten toimesta, kovin moni ei oo vaan salonkikelpoisia...
mulla ei mitään järjestystä ole niin sen takia en koskaan näytä mitään myöskään.
ja arki rules! mä kirjotin kauan aikaa sitten meidän iltarutiinista
http://shys.wordpress.com/2008/11/21/tarina/
(ja muutenkin kirjotan joka päivä meidän arjesta. Enemmän pitäis ottaa kuvia erilaisista asiista myös, mut onneksi olet inspiroimassa :) )

kioto kirjoitti...

Mulle yksi lapsuuden tärkeimmistä kuvista on kuva Lapin reissulta. Siellä istutaan isolla porukalla ruokapöydässä ja kuvassa näkyy myöskin 80-luvun alunn maitotölkki. Ihana yksityiskohta ihanassa kuvassa.

Tästä oppineena olen ottanut muutamia kuvia pitkin elämääni tyyliin avaan jääkaapin ja otan siitä kuvan. Uskon, että niistä on aikanaan iloa iitselleni ja etenkin lapsille.

(on muuten tosi vaikeaa yrittää ottaa arkikuvia jostain aamupalapöydästä, kun sitä väkisinkin alkaa järjestelemään kaikkea turhaa ja epäesteettistä kuvasta pois. Juuri sitä mitä tällaisiin kuviin pitäisi saada mahtumaan.)

Veeruliiru kirjoitti...

Ihanaa pohdiskelua ja niin tuttua! Mun mielestä on hauskaa ja jopa oikeesti tärkeää tallentaa perus arkea ja sen muuttumista!

Uskoisin, että lapsi on helppo kohde seurata muutoksia, kun niin paljon muuttuu niin nopealla vauhdilla ja sitten se kaikki muu jää vähemmälle dokumentoinnille kuten me itse...

Pitäis vaan kuvata ja tallentaa (ja omassa tapauksessa toivoa, että siippa osottaisi edes pientä kiinnostusta valokuvaamiseen!!) arkea tai mikä nyt vaan sillä hetkellä tuntuu itsestä tärkeältä ja yrittää olla miettimättä mitä muut ajattelee. Mun on henk.kohtaisesti monesti vaikea kaivaa kamera esille ihan vaan siks kun mietin, onko se soveliasta tai edes sallittua tai vaan puhtaasti hyvin omituista muiden kanssaihmisten mielestä...
=(

Sillä oon ihan varma, että vuosien päästä nämä "vähäpätöiset" ajankuvan yms. muutokset kiinnostavat monia!

Tulipahan sepustus...

Laurana kirjoitti...

Mulla yksi Project Lifen tärkeimmistä tavoitteista on just tavallisen arjen kuvaaminen (sekä valokuvin että sanoin), ne arkiset jutut on varmasti arvokkaimpia ja mielenkiintoisimpia sitten joskus myöhemmin.

Suurin osa mun ottamista kuvista on toki Neelasta touhuamassa milloin mitäkin (tai vaan hymyilemässä söpösti :P), mutta yritän kovasti muistaa välillä kuvata myös esineitä, kotia yms. Niin ja tyrkätä kameran avokille, että itsekin näkyisin joskus kuvissa... Viime kauppareissulla näppäsin kuvan ostoskärryn sisällöstä, siitä tuli kiva lisä Project Life -aukeamalle yhdessä kauppalistan ja ostoskuitin kanssa :)