torstai 6. syyskuuta 2012

Niitä päiviä.

Välillä on niitä päiviä kun mikään ei suju. Joku ei aamulla suostu pukemaan kuin hellemekon vaikka ulkona on vain 12 astetta lämmintä. Noita päivitä tuo joku 3,5-vuotias ei tahdo kävellä, vaan kiipeää rattaisiin ja pitää kiinni kynsin ja hampain. Onneksi eräs 1,5-vuotias suostuu matkustamaan seisomalaudalla ja päästään perille vaikka äiti on tyhmä ja kaikki on tyhmää.

Tuollaisina päivinä 3,5-vuotias päättää kotiin tullessa juosta hakemaan mehua kun minä riisun pienempää. Mehua ei meillä saa itse ottaa jääkaapista. No tuollaisina päivinä eräs tyttölapsi niin kuitenkin tekee. Ja kaataa mehut ohi mukin ja suoraan päivän postien päälle. Onneksi sain tärkeimmät postit ja pankkitunnukset kuivattua.

Tällaisina päivinä ei äiti saa tehdä ruokaa vaan jaloissa roikutaan, siskoa kiusataan ja tehdään kaikkea luvatonta. Onneksi tällaisina päivinä voi vähän oikaista ja heittää nakit ja ranskalaiset uuniin ja unohtaa ruoan laiton. 

Ja tietenkin tällaisiin päiviin kuuluu että juuri kun äiti on saanut sapuskat lautasille ja sinapit ja ketsupit pursotettua, pursottaa joku 1,5-vuotias myös. Tuo tyttö joka ei ikinä väännä sinappimaista mönjää vaippaansa, tekee sen tietysti juuri tuolloin. Ja kun saan lapsen pestyä ja takaisin ruokapöytään, huomaan että oma paitakin on "sinapissa". Arvaatte varmaan että ruokailu meni muutenkin ihan nappiin? Onneksi on koira, joka siivoaa jälkikäteen kaiken lattialle heitetyn ruoan. 

Tällaisina päivinä iltapalakin menee käkättämiseksi. Kun oikein kauniisti pyydän että "voisitteko te syödä nyt nätisti?", minulle nauretaan kuin olisin kertonut maailman parhaan vitsin. Ja perään jugurttia viskotaan joka suuntaan. Ja sitä hierotaan myös päähän. Lapsilla oli hauskaa.

Onneksi tällaisista päivistä on muistona vain ylläolevia kuvia.

Edit. Onneksi mä ehdin jo unohtaa että samana päivänä unohdin pesukoneeseen paperinenäliinan (ja sain pyykin täyteen valkoista paperinöyhtää) ja jouduttiin lähtemään pois koirapuistossa kun poikakoirat alkoivat uikuttaa meidän koiran perään ja yksi yritti astua. Eli ilmeisesti meidän nartulla on alkamassa juoksu.

6 kommenttia:

kiala kirjoitti...

Oi, tiedän niin hyvin tunteen. Meidän 3v osaa myös tän saman. 6v:stä puhumattakaan. Jatketaan harjoituksia :)

elinarsku. kirjoitti...

kiitos! tänään ollut juurikin tuollainen päivä. oikein paha mieli itelläkin kun koko ajan on saanut motkottaa ja kieltää ja komentaa. mutta tämä sai jo hymyn huulille. :) huomenna ON parempi päivä!!!

Triin kirjoitti...

aivan ihana, että joku muukin on kokenut sen ihanan ei me ihan putkeen päivän...onneksi kuvista näky että lapsilla oli hauska ja jos myöhemmin niitä katsot et varman muista sitä että sinulla ei ollut yhtään hauska

sannika kirjoitti...

Meidän lapset kun ovat kaikki jo koululaisia niin mönkään menevät päivät on nykyään vähän erilaisia... mutta muistan kyllä miten pitkältä tuntui 300 metriä kävelyä parkkikselta eskarille esikoista viedessä, neljävuotias toisessa kainalossa ja kolmevuotias toisessa kun joko karkailivat, eivät suostuneet kävelemään tai mitä ikinä keksivätkään. Nyt jo huvittaa - tsemppiä teillekin siihen asti että voi hymyssä suin muistella että oli se kauheeta välillä! ;-)

Janica kirjoitti...

Ihania kuvia :)

ps. sinua odottaa tunnustus blogissani!

Emmo Arkeen ja juhlaan kirjoitti...

Oli kiva nähdä! Minusta asenteesi äitiyttä kohtaan ansaitsisi mitallin.