sunnuntai 17. elokuuta 2014

Isoveli valvoo aka Fitbit.

Kesäkuun alkupäivistä asti olen kantanut kädessäni mustaa rengasta. Sen nimi on Fitbit. Se kyttää minua ja liikkeitäni. Koska tuosta kysellään paljon, ajattelin kertoa siitä vähän. Ei sitten tartte vastata kyselijöille että KVG.



Fitbit on satasen maksava aktiivisuusranneke, joka seuraa liikkeitä. Se ladataan usbin kautta ja akku (tai mikä lie)  kestää sen 4-5 päivää. Ranneke synkronoi itsensä bluetoothin kautta. Sen mukana tulee pieni usb-kikkula (joka siis tyrkätään tietokoneen sopivaan reikään), joka muutaman kymmenen minuutin välein synkkaa rannekkeen jos sattuu olemaan 20 jalan etäisyydellä. Synkkaus on mahdollista myös puhelimen kautta. iPhone4:n kanssa se ei vielä toiminut, mutta 5S synkkaa oikein nätisti. Ja luuriin saa luonnollisesti appsin, josta voi seurata omia liikkeitään.


Fitbitin mukana tulee kaksi ranneketta. Iso ja pieni. Minulle käy kumpikin, mutta käytän isompaa (tiukimmalla asennolla). Pienemmässä versiossa jäisi muutama noista rei'istä näkyviin, enkä tykkää siitä.

Rannekkeessa on 5 pientä valoa, jotka kertovat kaikenlaista. Kun ranneketta naputtaa, kertoo vilkkuvien valojen määrä askelien määrästä. Jos yksi valo vilkkuu, kertoo se että päivän tavoitteesta on saavutettu 0-20%, kaksi vilkkuvaa täplää kertoo että ollaan 20-40% välillä ja kun kaikki palavat, on tavoitteet saavutettu. Ja kun se tavoite saavutetaan, alkavat valot vilkkumaan ja ranneke tärisemään. Parina ekana päivänä oli pakko tanssia voiton tanssi tuon kunniaksi.

Fitbitin ostin migreenin takia. Kohtauksia kun tulee silloin kun olen nukkunut huonosti. Ja tämän asian huomaan aina jälkikäteen eli siitä ei ole mitään hyötyä migreenin ehkäisyssä. Jostain syystä niitä huonoja öitä ei rekisteröi ellei siitä näe numeraalista tietoa. Tämän parin kuukauden aikana ei ole ollut ainuttakaan kohtausta. Eli seurannasta on hyötyä. Tosin hyötyä on vain silloin, kun sitä tietoa osaa hyödyntää ja siihen reagoi. Nyt jos näen etten ole nukkunut moneen yöhön kunnolla, yritän tehdä asialle jotain.

Fitbitiä pidetään ei-dominoivassa ranteessa koko ajan. Eli jos olet oikeakätinen, ranneke menee vasempaan ranteeseen. Tämän väitetään olevan vedenkestävä, mutten ole silti uinut se kädessä. Suihkuunkin otan sen yleensä pois, mutta pari kertaa olen unohtanut, eikä siitä ole mitään seurannut. Ainoa ärsyttävyys on lataaminen. Jos ajelisin paljon autolla, lataisin sen autossa eikä askelia menisi hukkaan. Lataamiseen menee kuitenkin aikaa ehkä jopa tunti (mä oon tosi huono arvioimaan), joten sen aikaa kun Fitbit on latausasemassaan, ei se kerrytä askeleita.

Tältä muuten näyttää puhelimen appsi. Värit ovat epäloogiset. Ne kun alkavat turkoosista aamulla, muuttuvat keltaisen kautta punaisiksi (tai oranssiksi?) ja sitten vihreäksi kun tavoitteet on saavutettu.



Yöksi ranneke laitetaan unitilaan naputtamalla sitä monta kertaa putkeen. Ja aamulla se herätetään samalla lailla. Jos unohtaa unitilan (kuten minä usein), voi nukkumaanmeno- ja heräämisajat käydä logittamassa netissä tai appsin kautta. Muutamissa kaupoissa on sellaiset mukulakivet pihassa, että kun tuuppaa ostoskärryjä, tärinä laittaa Fitbitin unitilaan. Näin käy myös jos taputtaa voimakkaasti. Seurantaa tämä ei sotke jos huomaan asian. Monesti minä en kuitenkaan ole sitä huomannut ja tilastot näyttävät että olen nukkunut päivällä muutaman tunnin. Vielä en ole keksinyt miten nuo turhat ja olemattomat unet saa poistettua. En tosin ole tosissani yrittänyt etsiä siihen keinoakaan.

Netistä (tai appsista) voi sitten katsella kuinka monta askelta on päivässä tullut otettua, kuinka monta kaloria on kulutettua, kuinka monta aktiivistä minuuttia on päivässä ja miten yö meni (kauanko kesti nukahtaa, montako kertaa heräsi yöllä, montako minuuttia oli hereillä, kuin monta kertaa yön aikana oli levoton jne.)

Alla näkymä Fitbitin verkkosivuilta. Vastaavia käppäröitä saa myös puhelimesta esille. Voi sitten ihmetellä mihin aikaan päivästä on kävelty eniten. Öistäkin saa palkit näkyviin. Niissä näkyy heräämiset ja valvomiset.



Fitbitin oletusaskeltavoite on 10 000 askelta päivässä. Tuo tulee yleensä minulla täyteen arkisin jo iltapäivällä. Päivässä kertyy normaalisti 12 000 -16 000 askelta. Ja tämä siis normaalina päivinä (en harrasta lainkaan liikuntaa). Viikonloppuisin on sitten vähemmän askelia kun en kävele töihin eikä tarvitse lapsia viedä päiväkotiin.



Parasta tässä härpäkkeessä on kuitenkin värinähälytys. Ranneke tärisee aamulla oikeaan aikaan, eikä herätä muita. Vain minut. Pieni tärinä ranteessa on paljon mukavampi herätys kuin rääkyvä kelloradio.

Ja koska mulla on synkattu tämä puhelimeen, se heittää välillä kaikenlaista herjaa omasta suorituksesta. Välillä se kannustaa ja ilmoittaa montako askelta olen jäljessä tavoitteestani ja välillä se kuittailee että "Overachiever!!" jos päivät 10 000 askelta on ylitetty.

Parin kuukauden käytön jälkeen musta ranneke on alkanut hieman haalistua. Tai ainakin se näyttää käytetyltä. On naarmuja ja kulumaa. Mutta uusia saa tilattua Fitbitiltä n. 15 eurolla. Ja värejä on varmaan kymmenen erilaista mistä valita.

Tykkään Fitbitistäni. Se tsemppaa ja kannustaa liikkumaan. Ja heti kun tulee tarpeeksi kylmää, aion lähteä lenkille. Tämän kanssa olisi mahdollista seurata myös painoaan (hehheh), syömistään ja juomistaan. Juodut vedet ja ateriat kun voi kirjata tänne. Kuten myös liikunnat. Mutten vielä ole kokeillut niitä. Riittää kun kyttään askeliani ja uniani. Nyt kun olen saanut jonkunlaisen käsityksen tavoistani, voin niitä alkaa parantamaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitti vinkistä! Tuo yötilan laitto oli uusi juttu :) Mikä puhelin sinulla on, kun saat sen tsemppamaan sinua? Minulla Lumia 920, enkä ole hoksannut tuollaista mahdollisuutta. Sitten ihmettelen, että mitä on ne 2 valoa, jotka kauempana toisistaan vilkuttaa muutaman kerran, kun näpäytän ja yritän katsoa paljonko pylpyröitä. Olisko just se yötila???

Nelsson kirjoitti...

Minulla on iPhone5S. Ja tuota tsemppaamista saan vain silloin kun muistan synkata Fitbitin puhelimen kanssa. Bluetooth syö aika paljon akkua, joten en pidä sitä jatkuvasti päällä.

Ja tuon unitilan saa päälle naputtamalla monta kertaa putkeen (oliskohan kolme tai enemmän...) ja ne kaksi valoa reunolla merkkaavat juuri unitilaa.