Tuchålma.

Kun on poissa kotoa, on kivempi kun joku muu petaa sängyn. (Mökkeily menee tiettyyn pisteeseen asti, mutta se ainainen lakanashow - pakkaa lakanat mukaan, petaa sängyt, pakkaa lakanat pois, pese, kuivaa, viikkaa - ärsyttää). Siksi kesän bucketlistalla oli sen vaivaisen pokkarin lisäksi taas "valkoiset lakanat". Nyt ne toteutuivat heti ekana päivänä kun mentiin laivalla länteen. Pääsin nukkumaan jopa kaksi yötä puhtaissa PEDATUISSA valkoisissa lakanoissa.

Lapsien kanssa ikkunallinen sisähytti on pelastus. Nämä kaksi termiittiä ovat sen verran uteliaita, että istuivat koko hytissä olojen ajat tuossa sisäikkunalla ja tuijottivat alhaalla kävelijöitä tai muissa hyteissä istuvia ihmisiä. Ovat sangen uteliaita nämä kaksi.

Serenadella on uusittu myymälä. Samalla on viety tilaa pois ravintolalta. Jonkinlaisen (muka)järkevän selityksen ne tälle kertoivat kun kävin keväällä tutustumassa laivan remonttiin. Mutta enhän sitä juuri nyt muista... Uudessa myymälässä on kuitenkin muutamia isoja kosketusnäyttöpelejä, jotka pitävät lapset aika hyvin paikoillaan. "Saanko äiti mennä tökkimään?"

Mulle oli myös yllätys, että kesän ajaksi laivan kokoustilat on muutettu lasten tiloiksi (summer center). Siellä oli pomppulinnaa ja konsolipelejä ja kiipeilyseiniä ja vaikka mitä. Samassa tilassa tarjottiin myös lapsiperheiden aamiaiset (jos tahtoivat sinne mennä), joten muut matkustajat saivat syödä rauhassa buffetissa.

Ekaa kertaa elämässäni osallistuin (sitten oman lapsuuden) lapsille järjestettyyn ohjelmaan. Kaksi iltaa putkeen muumidiscoa. Huhhuh. Mutta pienet olivat kovasti onnessaan. Siellä ne vetivät Muumin johdolla gangnamstyleä. 

Pakollinen "mä uskalsin mennä kannelle" -kuva. Meri oli tyyni.

Suurin osa ajasta meni kuitenkin näitä palloja katsellen. Siljan lapsitilassa (miksi en muista sen nimeä?) on kaksi pallomerta. Toinen tarkoitettu alle 4-vuotiaille ja toinen 4-99-vuotiaille. Hieman haastavaa kun toinen lapsi on 3- ja toinen 5-vuotias. Ei kerrota kellekään, että ne molemmat oli isojen puolella.

Ja vaikkei lapset juuri Muumeista normaalisti välitä (olen itse tähän syyllinen, koska en pidä Muumeista), kiinnostivat ne silti kun eteen tulivat.

"Tatskat" olivat kova juttu.

Maissa käytiin paljon kehutussa Junibackenissa. Onhan ne Peppi ja Ronja ja Eemeli nostalgisia, mutta liput ovat suhteellisen kalliit, tila pieni ja täynnä väkeä. Ja muista paikoista poiketen, hahmot puuttuivat täältä kokonaan. Lapsetkin kyselivät, että "missä se Peppi on?". Satujuna oli hauska, mutta siinä sai käydä vain kerran. Pepin talo oli todella pieni. Kaikki muut leikkitilat olivat ahtaita ja niihin eivät aikuiset mahtuneet. Joka paikassa oli metallisia kulmia ja niihin lapset kolhivat itsensä... liian usein. Ärsytti muutaman kerran lähteä niihin ahtaisiin koloihin ja käytäviin perään kun pienempi ulvoo sisällä satutettuaan itsensä. 

Kahvilassa oli kaikkea herkullisen näköistä.

Vauhtia ja metallia.

Päivän jälkeen tämä yksi jäi haaveilemaan ruokapöytään.

Mutta pallomereen silti jaksettiin. Minä käytin aikaani värityskuvia väritellen...

^ Ja tuo vaan siitä syystä, että langaton verkko ei toiminut kovin hyvin ja leikkitilassa ei ollut juuri muuta tekemistä. Yhtä naistenlehteä yritin lukea, mutta muotivinkit kolmen vuoden takaa eivät kauaa jaksaneet kiinnostaa.

Isojen pehmoeläinten halaaminen sai joka kerta pienen ihmisen kovin onnelliseksi.

Ruoka oli hyvää. Sitten kun minä olen iso ja rikas, palkkaan kokin. Ruoanlaitto on kotitöistä ehkä se ärsyttävin ja vastenmielisin.

Ja vielä kerran: discodiscodisco...