torstai 25. syyskuuta 2014

#56 - The Boxtrolls

Oih. Animaatio. Vaikka ikäraja oli vain seitsemän (ja olisin voinut Pennin ottaa mukaani), menin yksinäni. En vain halunnut nähdä dupattua versiota.



Finnkino esittelee leffan näin:
Boksitrollit 3D (orig)
The Boxtrolls 3D (orig) (2014)
Lajityyppi: Seikkailu, animaatio, 3D
Levittäjä: Finnkinon teatterilevitys
Ensi-ilta: 19.9.2014
Kesto: 1h 36 min
Ikäraja: 7 
Animaatioelokuva Boksitrollit on huumorilla höystetty satuseikkailu pienistä otuksista, joilla on kanttia!

Juustingin kaupungin asukkaat ovat ylpeää väkeä – ja aivan hulluina maailman haisevimpiin ja herkullisiin juustoihin. Kaupungin katujen alla majailevat pelätyt boksitrollit, jotka tarinoiden mukaan varastelevat kaupunkilaisten kalleimpia asioita: lapsia ja juustoja. Näin kerrotaan, mutta todellisuudessa boksitrollit ovatkin leppoisaa porukkaa.

Pienet boksitrollit asuvat maanalaisissa luolissa ja pukeutuvat vanhoihin pahvilaatikoihin, joihin voi tarpeen tullen piiloutua kuin kilpikonna kuoreensa. Ne keräävät kaupunkilaisten pois heittämiä tavaroita ja rakentelevat niistä jännittäviä mekaanisia laitteita. He huolehtivat myös ihmispoika Egusta, joka on kasvanut boksitrollien keskuudessa pienestä asti.

Kun ilkeä tuholaistorjuja Sieppo alkaa jahdata boksitrolleja päästäkseen juustoseurapiireihin, boksitrollit ovat pulassa. Rohkean Winnie-tytön avulla Egun on saatava apua maanalaiselle perheelleen. Myös boksitrollien on rohkaistuttava ja osoitettava, että heistä löytyy särmää.
Miksi Finnkino väittää, että Boxtrollit ovat pieniä otuksia, joilla on kanttia? Eihän nää tyypit edes puolusta toisiaan. Tutisevat ja pelkäävät kun jotain tapahtuu. Mitä kanttia näissä on?

Tuo seiskan ikäraja oli aikalailla alakanttiin. Joka välissä puhuttiin luista ja verestä ja ihmisten (ja vauvojen) syömisestä. Kaikkialla oli epäoikeudenmukaisuutta (jota mun 5-vuotiaani ei voi ymmärtää) ja julmuutta, joten ihan hyvä, että menin yksinäni.

Jottei tämä nyt kuulosta haukkumiselta, kerron suoraan että Boxtrolls oli ihana. Laittaisin sydänhymiön perään, jos tämä blogger vain sellaisia sallisi.

Laiskojen ja kärsimättömien nykyihmisten maailmassa on aina hienoa saavutus, jos joku saa aikaiseksi stop motion animaation. Etenkin jos pituutta on yli puolitoista tuntia. Sitä en kyllä vieläkään tiedä, miten teknisesti tehdään pysäytysanimaationa putoava kivenlohkare. Silti olen hämmästynyt siitä työmäärästä, mitä tällaisen animaation tekemiseen menee. Tekijät todellakin ovat osa noita hahmoja kuukausien tai vuosien ajan.

Se minulle ei ikinä selvinnyt, että mitä nämä trollit olivat, mistä ne tulivat ja miksi ne elivät pahvilaatikoissa. Ne näyttivät aika vanhoilta, eivätkä ymmärtääkseni lisääntyneet. Joten kai ne ovat sukupuuttoon kuolevaa sorttia. Sitäkään en oikein ymmärtänyt miksi ne elivät maan alla. Ja jos tykkäsivät olla siellä ja syödä kaikenmaailman nilviäisiä, miksi niiden piti öisin lähteä ylös varastelemaan?

Hauskaa oli se, että rahaa/valtaa pitävät herkuttelivat/hurvittelivat juustolla. Kaikista maailman asioista valitsivat juuston. Hauskaa oli myös se, että elokuvan iljettävin/vastenmielin/kuvottavin mies pukeutui välillä naiseksi ja oli tuolloin kaikkien miesten intohimon kohde. Hurmaavaa. Ehkä se oli jonkinlainen piilotettu mielenilmaisu luonnottomia naisihanteita vastaan? Tai ehkä ei.

Jos tahtoisi jotain syvällistä sanoa, niin tässä kovasti pohdittiin isän roolia. Leffan aikana pohdittiin sitä kuka oli isä. Millainen on hyvä isä. Mikä tekee isän. Voiko isäksi kasvaa? Voiko isä muuttua?Kaikki äidit olivat piilossa. Piilotettu.

Kaunis ja vaikuttava animaatio. Menkää katsomaan.

1 kommentti:

Anu kirjoitti...

Jonkun kotona olevan dvd:n alkumainoksissa olen nähnyt tästä pätkän jo kauan aikaa sitten ja aina ihmetellyt mikä se on ja saanut itselleni ajatuksen, että pakko nähdä. Elokuviin tuskin kerkeän, mutta tuleehan se dvd:llekin joskus :D