Sain synttärilahjaksi tammikuussa lahjakortin. Koska kyseessä oli elämys, päätin käyttää sen johonkin "pelottavaan". Ja lahjakortilla sai sopivasti vartin pienkonelennon. Varasin lennon vappuviikonloppuun heti kun se oli mahdollista. Ja lähes koko huhtikuun jännitin viime sunnuntaita.
Pienenä en pelännyt mitään. Pidin vauhdista ja korkeista paikoista. Jossain vaiheessa lentokoneessa istuminen ei enää ollutkaan hauskaa. Sydän hakkasi ja mietin mitä tapahtuu, jos kuljettaja sekoaa.
Aina sain kuulla, että isoissa koneissa matkustaminen on helppoa ja tasaista. Ja kuulemma pienkoneissa sitä vasta tuntee lentävänsä ja saa kokea tärinät ja kolinat ja kaarteet. Ja tuon takia sydän hakkasi hullun lailla aina kun ajattelin tuota lentoa.
Sunnuntai tuli. Minulle naurettiin kotona kun pyörin ympyrää ja panikoin. Lapset tiesivät, että olivat viemässä minua lentokoneeseen ja 4-vuotias ehdotti että pakkaisin matkalaukun.
Malmin lentokentällä oltiin hyvissä ajoin. Puhelinkin muistutti lennosta kun päästiin perille. Ihan kuin olisi ollut olemassa se mahdollisuus, että olisin asian jotenkin unohtanut...
Löydettiin oikea paikka ja olin "luukulla" ilmoittautumassa kahden muun lennolle lähtevän mukana. Iloinen ja rauhallinen tyyppi tiskin takana esittäytyi Jaakoksi ja kertoi olevansa meidän lentäjä. Vai sanoiko se pilotti? Sydän hakkasi niin, etten enää muista.
Jaakko antoi käteen lehden ja kahvikupongin ja sitten kipitettiin kentälle. Minua nauratti. Ihan kuin sitä olisi pystynyt mitään lehteä lueskelemaan.
Mies ja lapset tahtoivat tietää minkä näköistä konetta seuraavat. Ohje oli, että "punanenäistä".
Jaakko oli hyvä paimentamaan panikoivaa kyytiläistä. Hän oli rauhallinen ja selkeä ohjeissaan. Oli hauskaa kun kentällä käskettiin pysyä keltaisen ruudun sisällä.
Kun pääsin koneeseen, ei enää pelottanut. Oli varma olo. Reitti, ovien avaamiset, lennon lähtöön liittyvät jutut jne. käytiin tarpeeksi lyhyesti ja selvästi läpi. Kuulosuojainten takia en kuullut lennonjohdon ja lentäjän jutustelua lainkaan, mutta suun liikkeistä näki että jotain keskustelua siellä käytiin.
Vartissa oltiin jo kiitotien päässä odottamassa vuoroa. Jaakko kysyi, että ollaanko valmiita ja ilmoitti että "sitten mennään".
Isoista lentokoneista muistan, että nousut ja laskut ovat ne pelottavimmat osat. Siksi yllätyin kun kone nousi ilmaan niin nopeasti ja helposti.
Ilma oli mahtava. Oli kirkasta ja kaunista. Lennettiin alle 400 metrissä ja Helsinki näytti pienoismallilta. Sitä tuli vain ihailtua ja ihmeteltyä. Jossain vaiheessa muistin, että minulla on puhelin kourassa ja voisin ottaa kuviakin. Pari maltoin ottaa. Jostain syystä sitä halusi vain keskittyä imemään kaiken näkemänsä sisään eikä katsella maisemia puhelimen kautta.
Oli hassua bongata kaikkea tuttua ilmasta. Laivoja. Verkkokauppa.
Sitten oli jäljellä enää se pelottavin osuus - laskeutuminen. Sillä hetkellä kun huomasin, että vauhti hieman hidastuu ja tullaan lähemmäs maata, alkoi jännittää. Jaiks. Laskeutuminen oli kuitenkin niin nätti suoritus, että jäi suu auki. Jos kädessä olisi ollut täysi vesilasi, ei siitä olisi loiskahtanut mitään syliin.
Nauratti ja hymyilytti. Lennolle pitää päästä uudestaan.
Ainiin, lennon järjesti GoodFlight Aviation. Jos lentäminen kiinnostaa, käykää lukemassa lisää täältä: http://www.lennatys.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti