maanantai 11. toukokuuta 2015

Get Hard.

Älkää edes kysykö miksi menin tämän leffan katsomaan... en minä tiedä. Get Hard oli hämmentävän huono. Se oli olevinaan komedia. Ja kyllä minä nauroinkin. Mutta en hyvässä. Leffa oli niin kamala, että se sai nauramaan. Katsoin kuitenkin loppuun asti. Pakko kuitenkin myöntää, että muutamaan kertaan harkitsin leffan jättämistä kesken...

Mutta hei, nauttikaa trailerista ensin.


Jos otetaan kaikki mahdolliset kliseet mustista ja valkoisista (ja latinoista), miehistä ja naisista, rikkaista ja köyhistä, jengeistä, vankiloista (jne.) ja tungetaan ne kaikki yhteen elokuvaan, saadaan jotain tällaista.

Leffassa King elää unelmaansa - hyvä työpaikka, hieno talo ja morsiamena rikkaan pomon kaunis tytär. Kihlajaisissa poliisit marssivat paikalle ja pidättävät tyypin ja syyttävät talousrikoksista, joita tuo tyhmä valkoinen valas ei tietenkään ole tehnyt. Hölmömpikin tässä vaiheessa tajuaa, että paha mies on pomo. King pelkää joutuvansa vankilaan ja palkkaa autonsa pesijän opastamaan miten vankilassa selviää hengissä. Ja sitä sitten seurataan. Lopulta joku alkaa jopa selvittämään oliko valas oikeasti se syyllinen.

Will Ferrell on ärsyttävä. Vähän kuin huonosti noussut ja sokeriton pullataikina, joka ei maistu miltään, mutta saa mahan kipeäksi. Ehkä tyyppi siksi onkin tässä leffassa. Olisihan se outoa, jos huonossa leffassa olisi joku taitava näyttelijä.

Hyvin huono elokuva. Älkää katsoko.

Ei kommentteja: