Olipa kerran itkuhälytin.

Olen julistanut keskiviikon elokuvapäiväksi. Päiväksi, jolloin menen elokuviin vaikka väkisin. Tänään tuo elokuviin meno oli kovin tahmeaa, sillä kaikki kiinnostavat elokuvat menivät joko liian aikaisin tai liian myöhään. Ja se ainoa, johon ehdin oli suomalainen. Ei ehkä iso juttu joillekin, mutta minulle se on. Vaikka suosin kaikessa mahdollisessta kotimaista, ovat elokuvat poikkeus. En pidä kotimaisista elokuvista. Enkä oikein tiedä mistä se johtuu. Jossain vaiheessa syynä olivat näyttelijät. Samuli Edelman ja Loirin Vesku kun olivat aina kaikkialla, enkä minä voi heitä sietää. Jouluisin on muuten todella vaikeaa kuunnella radiota, kun noiden kahden voihkintaa tulee joka taajuudelta. Oletteko huomanneet miten paljon nuo kaksi ovat tehneet hengellisiä joululauluja? Ja miten paljon niitä soitetaan?

Mutta asiaan. Kävin katsomassa sellaisen "hienon kotimaisen elokuvan" kuin Napapiirin Sankarit 2. Saa nauraa. Minullekin naurettiin.

En kerro itse elokuvasta, sillä siinä ei juuri ole kerrottavaa. Ja tämän piti olla tarina itkuhälyttimestä. Elokuvassa meinaan oli itkuhälytin. Kun se ensimmäisen kerran rävähti ruudulle, tuli tuttuuden tunne. Meillä meinaan oli 6 vuotta sitten käytössä täysin samanlainen parivaljakko. Kun leffa eteni, huomasin että nuo hälyttimet olivat aivan samalla tavalla kuluneet ja kellastuneet kun ne meidänkn hälyttimet. Huomasin miettiväni, että mistäköhän ovatkin löytäneet samanlaisen vanhan mallin. Ja ajattelin että varmaankin jostain nettihuutokaupasta... Hetkinen. Minähän myin vuosi sitten kesällä tyttöjen vanhan itkuhälyttimen pois. Ja myyjä ei ollut kiinnostunut ovatko ne toimivat/ehjät, sillä ne olivat menossa hänen mukaansa vain rekvisiitaksi jonnekin kuvauksiin. Aina kun hälyt vilahtivat kankaalla, mietin että olisiko olemassa pieni mahdollisuus siihen, että ne ovat ne samat hälyttivät.

Leffan jälkeen kaivoin sähköpostista Huuto.netin postin, joka koski kyseistä kauppaa ja mietin kehtaanko kysyä asiaa ostajalta. En kehdannut, mutta googletin ostajan nimellä. Ja ensimmäisenä osumana oli tyypin IMDb-profiili, jossa ensimmäisenä tietona kerrottiin että hän oli Napapiirin Sankarit 2:n tarpeiston hankkija. Bingo! Jos myin hälyttimet ihmiselle, joka samaan aikaan hankki tarpeistoa tuohon elokuvaan ja elokuvassa näkyvät täysin samanlaiset hälyttimet, on aika todennäköistä että kyseessä on meidän vanhat hälyt. Tämä on sellaista ihanan turhaa tietoa, jonka varmasti kirjoitan lasten vauvakirjaan.

Sellainen tarina.