5-vuotias vauva.

Vaikka kuopus kasvaisi kuinka isoksi, on hän aina minulle vauva. Ja hän tietää sen. Isompi mussukkani on aina käyttäytynyt "isosti" ja vaikuttanut ikäistään vanhemmalta. Mutta tämä pieni. Tämä tapaus ottaa pienuudestaan kaiken ilon irti.

Teetä, Netflixiä ja handletteringiä.

Juuri nyt pitäisi kirjoittaa. Lehteen. Deadline. Välillä pitää saada pää tyhjäksi ensin. Ajatukset pois, jotta voi keskittyä. Hyvä resepti on tee, Netflix ja kirjaimilla leikkiminen. Netflixistä toki pitää katsoa/kuunnella jotain aivotonta hömppää, joka ei vaadi keskittymään. Viimeisin lemppari on Miss Fisher's Murder Mysteries.

Heviä.

Pitäisi muistaa syödä enemmän hedelmiä ja vihanneksia. Olen huomannut, että jos niitä ei pilko valmiiksi, niitä ei tule syötyä.

Mistä tietää, että on kevät?

Sen tietää siitä, että pöydille ilmestyy pääsiäistipuja, jalkoihin eksyy joinain päivinä pinkkiä ja kaupoista saa mansikoita.

Musta.

Olo. Mieli. Vaatteetkin. Viimeisin noista tosin on ihan normaali olotila.

Kultaiset miehet jaetaan taas.

Jostain syystä tykkään listata asioita. Etenkin Oscareiden kanssa. Onneksi tuo listailu ja suoritusten arvottaminen rajoittuu minulla vain kuuteen pääkategoriaan. Voiko niitä sanoa pääkategorioiksi? Voi.

Tein itselleni muistilistan.
Listasin järjestykseen ne ehdokasleffat, jotka olen jo nähnyt.
Listan lopussa ovat ne, joita en vielä ole nähnyt.

BEST PICTURE

1. Mad Max: Fury Road
2. The Martian
3. Brooklyn
4. Spotlight
5. Bridge of Spies
6. The Revenant

The Big Short

Room (26.2.2016)

DIRECTING

1. Mad Max: Fury Road
2. The Revenant
3. Spotlight

The Big Short

Room (26.2.2016)

ACTOR IN A LEADING ROLE

1. Eddie Redmayne, The Danish Girl
2. Michael Fassbender, Steve Jobs
3. Leonardo DiCaprio, The Revenant
4. Matt Damon, The Martian

Bryan Cranston, Trumbo (?????)

ACTRESS IN A LEADING ROLE

1. Saoirse Ronan, Brooklyn
2. Cate Blanchett, Carol
3. Jennifer Lawrence, Joy
4. Charlotte Rampling, 45 Years

Brie Larson, Room (26.2.2016)

ACTOR IN A SUPPORTING ROLE

1. Tom Hardy, The Revenant
2. Mark Ruffalo, Spotlight
3. Mark Rylance, Bridge of Spies

Sylvester Stallone, Creed

Christian Bale, The Big Short

ACTRESS IN A SUPPORTING ROLE

1. Jennifer Jason Leigh, The Hateful Eight
2. Alicia Vikander, The Danish Girl
3. Kate Winslet, Steve Jobs
4. Rachel McAdams, Spotlight
5. Rooney Mara, Carol

Sitä ja tätä.

Taas vaivaa talven kirous. Väsyttää. On pimeä. Mitään ei jaksaisi. Mutta kyllä se tästä.

Kuviakin tulee otettua sisällä vain keittiössä. Koska siellä on valkoista. Kuvien perusteella saattaisikin luulla, että pidän kokkaamisesta. En pidä. Mutta muistojen taltioimisen kannalta pari kuvaa bataattikeitosta ja kaurapuurosta ovat parempi kuin ei mitään.

Vuoden 2015 parhaat leffat.

Koska en ole pitkään aikaan sanonut sanaakaan elokuvista, pitää asialle tehdä jotain. Näppärin tapa on kai listata tämän vuoden parhaat elokuvat?

Kävin vakoilemassa IMDb:stä mitä arvosanoja olin antanut ja nämä kaksi olivat ainoat, jotka saivat tänä vuonna täydet kympit. Mad Max: Fury Road (epätoivoista kohellusta epätoivoisessa maailmassa, jumalaisen kaunis Charlize ja maalausmaisen ja karun kauniit kohtaukset) ja The Martian (poliittisesti hyvin korrekti, feministikin hyväksyy, hienosti tehty). En osaa päättää kumpi on parempi, joten ovat nyt listassa siinä järjestyksessä missä ne näin.

Seuraaviksi pääsivät listalla Star Wars: The Force Awakens (ihanan perinteinen) ja The Imitation Game (hieno elokuva, tärkeä osa historiaa ja ihana Benedict).

Ja Kingsman: Salainen palvelu oli myös hyvä. Sopiva sekoitus perinteistä herrasmiesagenttitouhua ja komiikkaa. Raaka se myös oli, mutta hyvin... taiteellisella(?) tavalla.

Mietin hetken, että listaisin kaikki ysin arvoiseksi listaamani, mutta niitä on aika monta. Näkemisen arvoisia ovat mm. Ex Machina (piinaavan jännittävä, ketkä kaikki ovat tekoälyjä?) ja The Visit (ihan vaan siksi, koska Shyamalan on niin ihana).

Inside Out oli myös hieno. Se on kahminut kehuja kaikkialta. Se sai monessa kohtaa ajattelemaan omaa lapsuutta, joten upposin surullisiin ajatuksiin ja osa leffasta meni siksi hieman ohi. Pitää joskus katsoa uudestaan. Ja yrittää olla herkistymättä.

Mr. Holmes. Oi Mr. Holmes. Kyllä tätä odotinkin. Ja se näytettiin täällä vain kerran. täpötäydessä salissa. Leffa oli rauhallinen ja kovin melankolinen.

Vielä yksi, mikä pitää mainita. Ihan vaan sen takia, koska se on ainoa leffa tänä vuonna, joka on aiheuttanut painajaisia. It Follows.

Pitäisikö reiluuden nimissä myös listata ne huonoimmat leffat?

Kun lapsi piirtää äidin.

Kun pienempi lapsista kävi pari vuotta sitten neuvolassa ja hoitaja pyysi piirtämään ihmisen, kerroin heti ettei se osaa piirtää. Hoitaja ei uskonut vaan pyysi piirtämään silmät ja suun ja pään jne. Ja ihminen siitä tuli. Kuulemma äiti. Käsittämätöntä. Lapsi, joka ei ollut piirtänyt mitään (koska se ei vaan kiinnostanut), piirsi ihmisen. Minut. Enkä tietenkään saanut kuvaa kotiin, koska se piti jättää arkistoon.

Minusta on hauskaa, että lasten piirtämät hahmot ovat usein nimeltään äitejä. Se on jotenkin liikuttavaa. Erityisen hauskaa on nähdä mitä ne äidit milloinkin tekevät. Eli siis miten lapset näkevät minut. Tämän piirustuksen löysin tänään. Penni piirsi sen kesällä mökillä. Olin jo unohtanut tämän.

"Äiti menee tutkimaan luolaa ja näyttää puhelimella valoa"

Yllätyin kesällä kun tämän näin. En meinaan ole käynyt luolissa. Mutta tämän aikaan puhuttiin Pennin kanssa paljon rohkeudesta ja siitä mitä se on. Ja ettei voi olla rohkea, jos ei pelkää mitään. Jos pimeä tai uusien ihmisten tapaaminen eivät pelota, ei niiden kohtaamisessa ole mitään rohkeaa. Mutta jos pelkää pimeää ja silti uskaltaa mennä sinne, on rohkea.

Hauskaa on se, että kuvan äiti (eli minä), käyttää kännykän valoa taskulamppuna ja on pukeutunut mustiin batman-housuihin. Ja hymyilee. Me kun puhuttiin myös siitä, miten joillain asioilla saa pelottavat asiat tuntumaan vähemmän pelottavilta. Kuten taskulamppu pimeässä. Tai lempivaatteet päällä, jos on muuten pelottava tilanne. Ja minulla on piirustuksessa kännykkä taskulamppuna (voi kekseliäs Pennoseni) ja päällä batman-housut (lapsen mielestä kai lempivaatteeni). Hauskaa on nähdä miten lapsen kanssa jutellut asiat siirtyvät kuviksi paperille.

PS. Ja olen salaa ylpeä siitä ettei kuvien äiti vaan ole, vaan se tekee jotain. Ja se jotain on jotain muuta kuin kotitöitä.

Olipa kerran itkuhälytin.

Olen julistanut keskiviikon elokuvapäiväksi. Päiväksi, jolloin menen elokuviin vaikka väkisin. Tänään tuo elokuviin meno oli kovin tahmeaa, sillä kaikki kiinnostavat elokuvat menivät joko liian aikaisin tai liian myöhään. Ja se ainoa, johon ehdin oli suomalainen. Ei ehkä iso juttu joillekin, mutta minulle se on. Vaikka suosin kaikessa mahdollisessta kotimaista, ovat elokuvat poikkeus. En pidä kotimaisista elokuvista. Enkä oikein tiedä mistä se johtuu. Jossain vaiheessa syynä olivat näyttelijät. Samuli Edelman ja Loirin Vesku kun olivat aina kaikkialla, enkä minä voi heitä sietää. Jouluisin on muuten todella vaikeaa kuunnella radiota, kun noiden kahden voihkintaa tulee joka taajuudelta. Oletteko huomanneet miten paljon nuo kaksi ovat tehneet hengellisiä joululauluja? Ja miten paljon niitä soitetaan?

Mutta asiaan. Kävin katsomassa sellaisen "hienon kotimaisen elokuvan" kuin Napapiirin Sankarit 2. Saa nauraa. Minullekin naurettiin.

En kerro itse elokuvasta, sillä siinä ei juuri ole kerrottavaa. Ja tämän piti olla tarina itkuhälyttimestä. Elokuvassa meinaan oli itkuhälytin. Kun se ensimmäisen kerran rävähti ruudulle, tuli tuttuuden tunne. Meillä meinaan oli 6 vuotta sitten käytössä täysin samanlainen parivaljakko. Kun leffa eteni, huomasin että nuo hälyttimet olivat aivan samalla tavalla kuluneet ja kellastuneet kun ne meidänkn hälyttimet. Huomasin miettiväni, että mistäköhän ovatkin löytäneet samanlaisen vanhan mallin. Ja ajattelin että varmaankin jostain nettihuutokaupasta... Hetkinen. Minähän myin vuosi sitten kesällä tyttöjen vanhan itkuhälyttimen pois. Ja myyjä ei ollut kiinnostunut ovatko ne toimivat/ehjät, sillä ne olivat menossa hänen mukaansa vain rekvisiitaksi jonnekin kuvauksiin. Aina kun hälyt vilahtivat kankaalla, mietin että olisiko olemassa pieni mahdollisuus siihen, että ne ovat ne samat hälyttivät.

Leffan jälkeen kaivoin sähköpostista Huuto.netin postin, joka koski kyseistä kauppaa ja mietin kehtaanko kysyä asiaa ostajalta. En kehdannut, mutta googletin ostajan nimellä. Ja ensimmäisenä osumana oli tyypin IMDb-profiili, jossa ensimmäisenä tietona kerrottiin että hän oli Napapiirin Sankarit 2:n tarpeiston hankkija. Bingo! Jos myin hälyttimet ihmiselle, joka samaan aikaan hankki tarpeistoa tuohon elokuvaan ja elokuvassa näkyvät täysin samanlaiset hälyttimet, on aika todennäköistä että kyseessä on meidän vanhat hälyt. Tämä on sellaista ihanan turhaa tietoa, jonka varmasti kirjoitan lasten vauvakirjaan.

Sellainen tarina.