tiistai 3. syyskuuta 2013

Omakuvahaaste á la Emmo. #1, #2 ja #3.

Omakuvat ovat hanurista. Omakuvat ovat ihania. Omakuvat ovat vaikeita.

Olen tietoisesti yrittänyt ottaa itsestäni kuvia, sillä kukaan muu ei sitä tee. Ja tahdon että Project Lifessä näyn myös minä, sillä minunhan elämästäni siinä on kyse. Mutta jos kamerana on kiireen sanelemana puhelin, ei kuvat ole muuta kun "pissiskuvia" peilin kautta tai ojennetun käden päästä.

Kesän aikana naisten omakuvat ovat muutenkin puhututtaneet. Talvella haastettiin ottamaan itsestään kuvia suihkun raikkaana ihan ilman meikkiä. Ja kesällä kuvattiin naisia niin vähissä vaatteissa kuin kehdattiin. Minä en kehdannut.

Emmo pyörittää syyskuun ajan 30ja30 haastetta, jossa joka päivä otetaan annetun aiheen pohjalta omakuva. Minä yritän leikkiä mukana. Kuuntelen haastekappaleen ja otan kuvan. Ja postaan niitä tänne jos jaksan ja kehtaan.

#1 Vanha nainen hunningolla (01092013)
Haasteen alku meinasi unohtua kokonaan. Perjantain kärsin kamalasta migreenistä ja oksensin illan vessassa ja valvoin yön itkien pahaa oloa. Sunnuntaina 4-vuotias tyttäreni kertoi että päiväkotikaverilla on kauniimpi äiti (sillä on kuulemma pidemmät hiukset ja kauniimmat kasvot). Illalla kun lapset vihdoin nukkuivat, muistin haasteen (kun surffasin sohvalla) ja se huvitti. En jaksanut lähteä etsimään kameraa (tai puhelinta), joten otin kuvan läppärin Photo Boothilla. Yhden kuvan väsyneestä mammasta, jonka olisi pitänyt olla nukkumassa. Yksi kuva holtittomasta äidistä, joka juuri klikkasi verkkokaupan ostoskoriin Instax Mini kameran. Olin "niin hunningolla". Not. Mutta omaa tuhlailua tasapainottaakseni tilasin lapselle (sille samalle, joka kritisoi ulkonäköäni) samalla talvihaalarin. Vanha nainen hunningolla.



#2 Kolme vuodenaikaa (02092013)
Tää oli ihan uusi biisi mulle. "Se määrää kaikki valot sammuttamaan, ja hiljaisena vaatii mua vaikenemaan kanssaan." Mulla on päivässä kaksi hetkeä, jolloin saan olla yksinäni - työmatkat. Aamulla kävelen vartin töihin ja neljältä takaisin. Silloin kuuntelen musiikkia ja olen rauhassa. Jos joku kehtaa aamulla työmatkalla soittaa mulle ja häiritä, olen kiukkuinen koko työpäivän.



#3 Täti Monika (03092013)
"Kas näin heiluu...". Lasten kanssa kaikki on yhtä heilumista. Mikään ei ole paikoillaan hetkeäkään... Tälle päivälle olisi montakin kuvaa, mutta tässä kaksi "tätimonikamaisinta".



Tässä kolme ekaa.

Ei kommentteja: