keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Omakuvahaaste á la Emmo. #13, #14 ja #15.

#13 Koti (13092013)
Koti. Kun päivät on töissä (lapset päiväkodissa), menee vuorokauden kotona olo aika nopeasti. Aina kun istahtaa alas, on joku sylissä/kainalossa/lahkeessa roikkumassa. Vessaankin on välillä vaikeaa päästä yksin.



#14 Mother (13092013)
Kurkkasin nopeasti aiheen aamulla kuuntelematta biisiä. Äsken kuuntelin sen ja yllätyin positiivisesti kun musiikin suhteen siirryttiin pois Suomesta (vai onko Danzig suomalainen?).

Blogger taas sekoilee. Ei anna muokata kuvien kokoa ja venyttelee kuvat miten sattuu vaikka niille on annettu tarkat mitat (kuvien oikeat mitat). Murr.

Aihebiisi oli vahva. Se muistutti siitä järkyttävästä suojelunhalusta, mikä minulla on lapsiani kohtaan. Pitäisi antaa lasten vapaammin elää ja tutkia, mutta en halua mitään pahaa tapahtuvan heille, joten on hankala venyttää "napanuoraa". Minä kävin tänään yksinäni kaupungilla ja muu perhe oli sukuloimassa. 4-vuotias oli saanut serkkunsa (koulussa jo) kanssa kahdestaan leikkiä ulkona. Jos olisin ollut mukana, olisin kytännyt ikkunassa. Kaikki oli mennyt hyvin. Ja vasta aamulla tämä tyttö kömpi kainaloon ja kertoi "olen jo iso tyttö vaikka olen pieni".

Kännykkäkuva taas. Olin lähdössä kaupungille ja tietenkin mulla oli apulainen eteisessä pukemassa.



#15 Auta mua (15092013)
Kappale oli hyvä. Kuuntelen sitä kun seuraavan kerran sattuu ja koskee liikaa. Aiheesta olisi saanut helposti angstisia kuvia. Mutta tänään vaan väsytti. Kun olin saanut lapset ruokittua, kaaduin sohvalle huilaamaan. Mietin tätä päivän aihetta ja samalla imuri pyöri lattialla. Minusta on ihanaa kun se auttaa minua. Siistä se pääsi samaan kuvaan. Minä laiskottelen (=huilaan) ja imuri siivoaa yksinään. Ja auttaa mua. Väsyttää.



Ei kommentteja: