Pietarissa.

Koska tänne on viime aikoina vain tippunut omituisia naamakuvia ja huonolla suomella kirjoitettuja päättömiä ja epäjohdonmukaisia jorinoita elokuvista, päätin kirjoittaa jotain muuta. Tämän hienon ja mahtipontisen päätöksen jälkeen piti enää keksiä, että mitä se jokin muu olisi...

Tahtoisin jakaa pitkästä aikaa jotain käsillä tehtyä, mutta elämä nyt sattuu olemaan vain töitä-päiväkotia-ruokakauppaa-kakkapyllyjä. Ja välillä vähän Finnkinoa. En oikein ehdi tekemään mitään. Toki Project Life elää edelleen, mutta sen jakaminen on vaikeaa. Väittäisin muuten tähän väliin, että nuo PL-sivuni ovat nykyään hävyttömän hienoja, mutta niissä seikkailee ja esiintyy sellaisia asioita, joita en täällä voi jakaa. Otan surutta kuvia työhön liittyvissä asioista (selfiet/meitsiet elää vahvasti) ja olisi liian hankalaa kysyä jokaiselta yhteistyökumppanilta, että "haittaaks että bloggaan tän?". Ehkä juuri se, että tiedän pitäväni sivut vain itselläni, antaa vapauden tehdä niistä mitä tahansa. Ehkä ne siksi ovat hienoja. Ja toki IRL voin näyttää ne kelle vain, mutta tänne en niitä sellaisenaan voi tuoda. 

Takaisin asiaan. Kävin Pietarissa. Työasia tämäkin. Kyseessä oli lyhyt pyrähdys: junalla sinne, yö hotellisssa ja junalla takaisin. Kuvia olisi enemmänkin, mutta näköjään tykkään räpsiä kuvia ihmisistä... ja niiden ihmisten kuvia en voi jakaa. 

Menomatkalla taivas oli erikoinen.

Perillä pyörittiin vain keskustassa. Graffitien puute vähän ihmetytti, kunnes oivalsin että ne kaikki oli tehty katoille.


Missään "nähtävyydessä" ei ehditty käymään, mutta kiertoajelu tehtiin. Ja siellä sateessa ei juuri kuvia tullut otettua. Paitsi tietenkin pinkeistä pytingeistä.






Tykkään tiiliseinistä. Ja kirjaimista.


Syötiin muuten joka välissä.


Herkkuja.


Ja vaikka hotelli oli suhteellisen hieno, oli käytävässä erikoisia sähköviritelmiä. Silti uskalsin ladata puhelimeni. Ja pakkohan se oli, sillä kaikki nämäkin kuvat on iPhonellani (tähän tulisi sydänmerkki, jos blogger sellaisen antaisi laittaa) otettu. Hotellissa oli muuten ilmainen wifi (taas sydänhymiö).


Ja koska kaikki pytingit alkoivat vähitellen näyttää samanlaisilta, räpsin kuvia taivaasta. Niitä on ehkä vähän liikaa...


Se, että otan kuvia lautasesta aina ennen kuin syön, alkaa olla jo... vitsi? Ihan kuin ruokaa ei olisikaan, jos ei siitä ottaisi kuvaa. Rakkaat työkaverit osaavat jo ottaa tästä asiasta kaiken ilon irti.  Siinä ajassa (ehkä 10 sekuntia) kun kaivoin puhelimen taskustani ja avasin sen kameran, olivat pojat jo ehtineet lavastaa lautaseni ympäristön kaikilla löytämillään juomalaseilla. Arvostan tällaista toimeliaisuutta suunnattomasti :)


Minun tuurillani sain muuten hotellin pienimmän huoneen. Mutta hyvin sinne sänky mahtui.


Näkymät huoneen ikkunasta olivat hurmaavat - takapiha, jossa tietenkin paikallinen ajoneuvo.


Instagramilla piti vähän lyödä sävyä tähän kuvaan. Mukavan "intiimiä" kun naapurit olivat niin lähellä.


Muistinhan kertoa, että syötiin? Jälkiruoat ovat tärkeimmät, joten menun lukeminen aloitetaan aina sieltä perästä päin. Mä varmaan eläisin pelkillä jälkkäreillä. Tästä asiasta pitäisi päästä eroon... jos samalla pääsisi jenkkakahvoistakin eroon.


Nam. Tämä oli olevinaan jonkinlainen suklaajuoma, mutta väittäisin sen olleen ennemminkin vanukas. Lusikka tuli tarpeeseen.


Olisi muuten ollut kiva päästä kuvaamaan jotain syrjempää seutua. Näitä kontteja näkyi junan ikkunasta. Olivat ihania.


Tietenkin otin kuvia myös rajaviranomaisista ja muista tiukkiksista. Ovat mahtavia otoksia. Mutta olen nössö, enkä uskalla niitä tänne tuoda.

Kadehdin ihmisiä, joilla on pokerinaama. Mielipiteeni kun voi kuulemma lukea suoraan naamastani. Olin jo melkein unohtanut asian... kunnes näin työkaverin ottamia kuvia matkalta. Minun pitää opetella neutraali ilme. Ihan ensitilassa. Sellainen kuivan asiallinen. Ei meinaan ole kivaa, että hirnun kuin hevonen tai irvistelen tuskallisesti jokaisessa kuvassa. Lähden tästä opettelemaan vakavuutta.