#54- Viru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä

Lupasin joskus, että vien pienemmän lapseni seuraavan kerran elokuviin kymmenen vuoden päästä. Neiti uhmatuhma on ollut aikamoinen draamaqueen viime aikoina. Ajattelin, että jos tyttö saisi äitinsä kanssa kahdenkeskistä aikaa, käyttäytyisi hän nätimmin. Joten lähdettiin kahdestaan elokuviin. Ja ainoa sallittu lastenleffa oli Viiru ja Pesonen.



Finnkino kertoo seuraavaa:

Viiru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä (dub)

Pettersson und Findus - Kleiner Quälgeist, große Freundschaft (dub) (2014)

Lajityyppi: Koko perheelle

Levittäjä: SF Film Finland Oy

Ohjaaja: Ali Samadi Ahadi

Ensi-ilta: 12.9.2014

Kesto: 1h 30 min

Ikäraja: S 

Ukko Pesonen asuu pienessä punaisessa mökissä ja hänen päivänsä kuluvat mukavasti halkoja hakatessa, nikkaroidessa, keksintöjä tehdessä ja kanoja hoitaessa.

Oikeastaan hänellä on kaikkea, mitä hän voisi elämältään toivoa. Vaikka kyllähän Pesonenkin tuntee joskus olonsa hieman yksinäiseksi. Eräänä päivänä hänen huolehtivainen naapurinsa rouva Anttonen tuo Pesoselle pienen kissanpennun, jotta vanhalla miehellä olisi edes jotain seuraa. Pesonen antaa kissanpojalle nimen Viiru ja kasvattaa sitä hellästi kotonaan. Kun Viiru alkaa yht’äkkiä eräänä päivänä puhua, onnesta tulee täydellistä, ja näistä kahdesta tulee erottamattomat ystävät.

Naapuri Kosonen seuraa miehen ja kissan ystävyyttä hieman häkeltyneenä ja pitää Pesosta tärähtäneenä. Kososella on kuitenkin muitakin murheita – hänen kukkonsa ei nimittäin lopeta kiekumista. Ennen kuin äänekäs kukko joutuu pataan, rientää rouva Anttonen onneksi hätiin ja pyytää hyväsydämistä Pesosta pelastamaan kukon ottamalla sen hoitoonsa. Kiltti Pesonen suostuu auttamaan ja pian niin Pesonen kuin hänen kanansakin ovat innoissaan kanalan uudesta asukkaasta. Mutta Viiru on surullinen ja tuntee olonsa syrjäytetyksi, kun kukko varastaa kaikkien huomion. Pieni kissa pelkää menettävänsä parhaan ja ainoan ystävänsä...

Päästiin kotoa ratikkaan ihan nätisti. Ratikassakin uhmatuhma pysyi melko nätisti paikoillaan. Mitä nyt kiipeili penkeillä ja vaihtoi pari kertaa paikkaa. Mutta harhautin ja viihdytin ja päästiin perille. Lasipalatsin kohdalla yritti lähteä omille teilleen. Kampin läpi mentiin ja juuri kun ajattelin, että tämähän menee hyvin, riuhtoi Lissu itsensä irti liukuportaissa ja lähti juoksemaan. Onneksi ylöspäin, sillä sain helposti kopin kun se kaatui alas.

Kun päästiin Tennispalatsiin, istuutui lapsi heti lattialle. Ulko-ovien vieressä kun oli iso Viirun mainos. Siinä se Lissu napotti matolla ja katseli traileria. Kerroin että oikea elokuva on isommalla "ruudulla" ja että meidän pitää lähteä ihmisten jaloista pois. Se meinaan istui ulko-ovien edessä... Ihmisiä nauratti kun Lilja tahtoi "katsoa elokuvaa". Lopulta se piti kantaa sylissä sisemmälle Tennispalatsiin.

Meillä oli vartti ylimääräistä aikaa. Ja koska ruoka ei ollut maistunu aikaisemmin, alkoi kiukuttelu. Oli nälkä. Tiesin ettei elokuvasta selvittäisi, joten ostettiin popcornia ja lapsi oli onnellinen. Ja mutusti niitä kiltisti paikoillaan.

Popcornit kestivät noin tunnin. Juuri saman ajan kuin 3-vuotiaan kärsivällisyys. Viiru ja Pesonen lakkasivat kiinnostamasta ja alkoi juoksu. Ensin penkkiriviä pitkin käytävälle ja sitten takimmaiseen penkkiriviin. En mennyt perässä, sillä se olisi ollut bensaa pienen uhmaajan liekkeihin. Vajaan kymmenen kertaa se ravasi edestakaisin. Ja takarivistä aina kiekui "huhuu äiti".
Kun leffa loppui, juoksi termiitti taimmaisen rivin viimeiseen penkkiin ja mökötti. "En tahdo kotiin."



Kyllä mä lapseni sain ulos. Se kuitenkin painaa vain vajaat 15 kg, joten se on helppo kantaa rimpuilevanakin. Kadulla kullannuppu teki pari kertaa juoksut. Riuhtoi itsensä kädestä irti ja lähti toiseen suuntaan juoksemaan. 3-vuotias osaa halutessaan juosta kovaa. Eikä se ole kivaa, jos itsellä on nilkka tulehtunut ja turvonnut ja normaalikin kävely on ontumista. Ratikkapysäkillä piti järjestää maahan-heittäytymiskohtaus. Ratikassa piti kiukutella, kiipeillä ja kokeilla rajojaan.

Viiru ja Pesonen oli ihan ok leffa. En tosin katsoisi sitä uudestaan. Hieman häiritsi se, että kaikki muu oli "aitoa" ja kissa oli tehty niin kömpelösti. Oli myös hassua, että pihapiiri oli kuvattu studiossa ja maisemat olivat vanhanaikaisia taustakankaita. Kohtaukset oli tehty huolella ja sitä oli hauska katsoa.