En muista olenko aikaisemmin lempileffoistani tarinoinut, mutta scifi ja supersankarit ovat ne mun juttuni. Erityisen rakas on Batman. Lepakkomies itseasiassa ansaitsee kokonaan oman postauksensa. Batman on niin kova juttu, että pari viikkoa sitten kun vein Liljan 4-vuotisneuvolaan, tyttö ensimmäisenä ilmoitti, että "Hei neuvolan täti, mun äiti tykkää pätmänistä." Tärkeät asiat ensin siis.Mutta takaisin asiaan ja supersankareihin. Kävin katsomassa elokuvan Avengers - Age of Ultron kaupungin suurimmalta kankaalta. Taitaa itseasiassa olla koko maan suurin kangas.
Yksinkertaistettuna Rautamies Tony Stark alkaa sooloilemaan yrittäessään rakentaa maapallolle turvaksi Ultron-nimistä rauhanohjelmaa. Kaikki menee kuitenkin pahasti pieleen ja tekoäly ottaa fyysisen olemuksen Starkin firman robotin muodossa. Ultron yrittää tuhota maapallon ja Avengersit taistelevat vastaan. Mukana on Iron Manin lisäksi Captain America, Thor, Hulk ja Black Widow. Muutama muukin sankari saa vähän ruutuaikaa.
Avengerseihin sopisi ehkä väittämä, että enemmän on enemmän. Ajatuksena se on kiva, että supertyyppejä on paljon ja ne muodostavat oman pienen tiiminsä. Melkein kuin perheen. Kukaan ei joudu kohtaamaan outouttaan yksin tai tappelemaan pahiksia vastaan yksin. Mutta parin tunnin leffaan ihmetyyppejä oli liikaa. Onneksi välissä oli muutamia rauhallisia kohtauksia, jotka tasapainottivat. Etenkin se oli kivaa, että tässä oli pieni rakkaustarinan tynkä mukana.
Naisnäkökulmana voin kertoa, että hyvin oli silmänruokaa tarjolla. Chris Hemsworth oli taas iso ja vaalea Thor. Ja ihana Robert Downey Jr. oli itsepäinen ja isolla egolla varustettu Stark. Parasta oli se, ettei kummankaan naikkosia ruudulla nähty. Hahaa. Paljasta pintaa ja tuulitunneleita oli muutenkin hyvin niukasti. Ja se on asia, joka saa pinnan alla asuvan feministini hyvin onnelliseksi.
Minä haluan olla supersankareiden puolella ja kiemurrella penkissäni aina kun pahis on niskan päällä. Jostain syystä Ultron oli kuitenkin niin sympaattinen, että pidin sen metallimöhkäleen puolta loppuun asti. Ja sitten lopussa... No tuskin kenellekään tulee yllätyksenä se kuka näissä supersankarileffoissa aina voittaa? Minua harmitti Ultronin puolesta. Katsokaa nyt miten söpö se on...
Koska leffoissa ei aina tule seurattua tekstitystä, hämmästyin kun kankaalla vilahti "kostajat". Avengers-sana oli leffassa käännetty..? Miksi? Tiedän kyllä että tuota käytettiin jo sarjakuvissa. Mutta silti... Kostajat on kamalan negatiivinen nimi tyypeille, jotka yrittävät pelastaa maailmaa.
Ultronin lisäksi minulle jäi leffasta päällimmäisenä mieleen hauskuus. Avengersit olivat hyvin sanavalmiita ja koomisia. Toisena mieleen jäi harmittava epäjohdonmukaisuus sivullisia kohtaan. Joissain kohtauksissa kun räiskitään ja riehutaan ja kohelletaan välittämättä lainkaan viattomista sivullisista uhreista, mutta sitten muutamassa kohtauksessa yhden ainoan random-tyypin pelastaminen on tärkeää. Päättäisivät jommin kummin ja pysyisivät siinä linjassa.
Vaikka tämä oli hyvin kirjoitettu ja kauniisti tehty ja vaikka se kertoi supersankareista, jokin jätti kylmäksi. Ehkä se oli se, että tämä oli samaa Avengers-touhua kun aikaisemmat. Tyypit tulee, taistelee ja voittaa. Piece of cake. Kukaan heistä ei ollut vaarassa. Kaikki meni turhan jouhevasti. Yleensä elokuvissa on jotain todella synkkää, surullista ja epäoikeudenmukaista. Ja kun sellainen puuttui, jäi pintaraapaisumainen olo. Nyt mikään ei ahdistanut tai saanut silmiä kostumaan. Silti en missään nimessä väitä tätä huonoksi elokuvaksi. Oli ehkä yksi tämän alkuvuoden parhaimmista elokuvista. Tai no ainakin kymmenen parhaan joukkoon se ylsi.
Tässä vielä traileri maistiaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti