keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Ensimmäinen äitienpäivä.

Ensimmäisestä äitienpäivästäni oli vain epämääräinen kasa kuvia. Ja itsestäni ei yhtään kunnon kuvaa. Niissä ainoissakin oli omituinen ilme naamalla ja koko olemus niin väsynyt. Yllättävän hyvin epäselvistä ja omituisista kuvistakin saa kasattua sivun kun vain leikkelee kuvia rankalla kädellä.

Vasemmassa reunassa kuvat lahjastani. Sain yhdeksän erilaista Maraboun suklaalevyä. Minä kun satun rakastamaan suklaata. Erityisesti Marabouta. Kehtaankohan tähän väliin edes kirjoittaa että kaikki nuo yhdeksän levyä oli syöty viikossa? Muiksi kuviksi päätyi kuva minusta (väsyneenä lättätukkana) äitini luona, skoolaus äitini kanssa (naama blurrattu), kotimatkalla otettu kuva kälystä ja minusta näyteikkunan kautta sekä kuvat annoksistani Rossossa. Tulee oikein nälkä kun muistelee tuota vuohenjuusto-parmankinkku-salaatti-pizzaa ja suklaakakkua. Nam. Kuvien alle on käsin kirjoitettu mitä päivän aikana (eli kuvissa) tapahtui. Otsikko on Basic Greyn tarroilla tehty. Hieman harmittaa kun ne eivät pysy kunnolla kiinni. Pitää joku ilta liimata ne yksitellen liimalla. Tyhmää liimata TARROJA.

Ainiin. Taustapaperi on Pink Paisleen. Siitä merkistä on tullut uusi suosikki. Niillä on mukavasti tuollaisia pienikuvioisia ja aika yksivärisiä papereita, joita on niin helppo käyttää taustana. Firman uusista sarjoista en juurikaan pidä, mutta näitä vanhempia löytyi ainakin täältä. Edelleen on pakko sanoa että Itellan hinnoittelu on niin väärin kotimaisia yrittäjiä kohtaan. Tuolta Modscrapistäkin toimitetaan Suomeen ihan muutamien eurojen postimaksulla kun taas vastaavan paketin lähettäminen kotimaassa maksaa ainakin tuplasti.

2 kommenttia:

Riikka Kovasin kirjoitti...

Todella kiva sivu!
Myös mulla on yhdet tarrakirjaimet, jotka vaatii liimaamisen - niitä ei ole juurikaan tullut käytettyä, kun juuri hermostuttaa liimata tarroja. :D

Veeruliiru kirjoitti...

Musta tää on aivan mahtava! Ihanasti olet koonnut kuvat ryhmäksi ja tuoli näyteikkuna kuva on vaan PARAS!! =)