Syksyllä 2009.

Pienen naisen syntymäpäiville kaivoin esiin tytön albumit. Juuri niin. Albumit. Monikossa. Vaikka ikää on vasta vuosi, on niitä albumeita jo kaksi. Niitä selatessa huomasin että syksyltä puuttuu paljon sivuja. Siispä äsken väänsin parit keskeneräiset valmiiksi.

Tämä leiska syntyi kuvista. Meillä on koko vuoden ollut päivärutiinina koiran ulkoilutus iltapäivällä. Ja koska toisessa kädessä on koira hihnassaan ja toisessa vaunut, on kuvia tullut vain harvoin otettua. Keskustassa kun ei viitsi päästää kumpaakaan kättä vapaaksi viliseviä katuja ylitettäessä. Kuvakansiosta kuitenkin löytyi muutama syksyllä napattu kuva. Pääasiassa omista jaloista, mutta ne riittävät kertomaan tarinan.

Ja koska skräppääminen pienenkin tauon jälkeen pelottaa, menin taas sille turvalliselle alueelle, eli asettelin kuvat nätisti ryhmään, leikkelin niitä sopiviksi, pyöristin kulmat ja piirsin reunat tussilla. Koska en keksinyt otsikkoa, en sitä laittanut. Jorinan tuosta ulkoilurutiinista tulostin pienellä präntillä ja tuuppasin tylsän asfaltin päälle. Ja pöydällä pyörinyt chipboard-lehtikin joutui sivulle. En tahtonut tähän muuta. Mulle kun nuo kuvat kertovat tärkeimmän.

Onko se liian tylsä?

Voi kun olisi taas kevät/kesä/syksy ja maat olisivat paljaat. Hiekan rapina kenkien alla on niin kivan kuuloista.

Niin kauan kuin olet ollut olemassa, on päivittäiseen rutiiniin kuulunut koiran ulkoiluttaminen iltapäivällä. Silloin sinut lastattiin vaunuihin/rattaisiin, pistettiin koira hihnaan ja lähdettiin ulos. Ja melkein aina sinä otit päiväunet tuolla reissulla. Noista ulkoilureissuista ei juuri ole kuvia, sillä niitä oli hankala ottaa kun toisessa kädessä kiskoi innokas koira hihnassaan ja toisella kädellä piti tasapainoilla 3-pyöräisiä rattaita yli lehtikasojen tai lumivallien.

syksyllä 2009