tiistai 10. syyskuuta 2013

Omakuvahaaste á la Emmo. #7, #8 ja #9.

Omakuvahaaste jatkuu. Edelleen tätä haastetta haittaa sen julkaisuaikataulu. Olisi kiva tietää haaste ennen työpäivää kun kesken päivän ei vaan aina ehdi nettiin. Ja illalla on jo aika pimeää ottaa kuvia.

#7 Hän haluaa huussin (07092013)
Hän tahtoi karkkia. Hän tahtoi kengät. Hän tahtoi illalla elokuviin. Hän tahtoi nukkua. Hän tahtoi syliin. Hän tahtoi... Kaikki tahtoo jotain. Kaikki tahtoi jotain.

Fiilisbiisistä jäi mieleen ainoastaan se haluaminen. Ja viikonloppu oli muutenkin yhtä tahtomista. Kaikki naisihmiset olivat väsyneitä ja tahtoivat kaikenlaista. Minäkin tahdoin levätä ja päästä itekseni elokuviin. En päässyt kun eräs 2,5-vuotias uhmaava tahtoja ei halunnut nukahtaa. Sammui se lopulta iltakymmeneltä ja silloin minä tahdoin jo nukkumaan. Mutta äitini tahtoi minut seurakseen parvekkeelle juomaan lasin punaviiniä ja syömään juustoa.

Me Liljan kanssa haluttiin ottaa itsenstämme taas näitä pissis/kaverikuvia. Voi kunpa hän tahtoisi ottaa näitä myös kymmenen vuoden päästä.



#8 Sinisestä kankaasta (08092013)
Tätä "sinisestä kankaasta" -biisiä en ollut ikinä kuullut. Laulussa laulettiin odottamisesta. Joku odottaa jotain jossain.

Mulla on kuumetta ja tämä pieni on kaikessa uhmassaan syliä vailla. Minä odotan että mies tulee kotiin että saan hetken huilahtaa. Odotan että pääsen suihkuun pesemään rasvaisen tukkani. Odotan että lapset rauhoittuisivat. Tämä pieni odottaa vaan että saa olla sylissä. Juuri se pyyhki räkäisen nenänsä ja kyynelistä märät poskensa mun paitaani ja tahtoi tökkiä sormellaan läppäriä. PhotoBooth kuivasi pienen ihmisen kyyneleet kun pieni sormi tökki kuvia toinen toisensa jälkeen.



 #9 Vaarallinen yllätys (09092013)
Tiedän että tämä kuulostaa taas narinalta... mutta mulla on aika rajoittunut musiikkimaku. Voutilaisen Laura on ihana ja lahjakas ja kaunis ja kadehdittavan energinen, mutta tää sen iskelmämusiikki on jotain vastenmielistä.

Yritin miettiä mikä olisi vaarallinen yllätys (kun en jaksanut kuunnella laulun sanoja). Ja koiran ulkoilutuslenkillä nähtiin Liljan kanssa kärpässieni. Sieni oli tässä kuumuudessa yllätys. Jotenkin on niin kesäinen keli vielä. Ja eikös kärpässieni ole vaarallinen..?

Ei kommentteja: