Ihanassa ja mahtavassa lempisalissani (hei Tennispalatsi 2, mä ajattelen taas sinua) meni Pitch Perfect 2. Sinne siis kirmasin. Sali oli yllättävän täysi. Mutta ihmekös tuo, kun oli ennakkonäytös (tai sitten ne muutkin käyvät elokuvissa tuon ihanan salin takia). Leffan ekaa osaa en ole nähnyt, mutta ei se haitannut. Tiesin meneväni katsomaan jotain kivaa ja kevyttä höpöhöpölauleluelokuvaa.
Tässä leffasta ensin traileri.
Olin valmistautunut kyllästymään. Tylsistymään. Haukottelemaan. Mutta ennen kuin leffa edes alkoi, iski Tennaispalatsin kakkossalin taika. En tiedä mistä se johtuu, mutta juuri tuossa salissa Finnkinon alkutunnus - se sydämen sisällä sykkivä f-kirjain - saa kylmät väreet kulkemaan koko kropan läpi. Sillä lailla hyvässä mielessä.
En tiedä johtuiko se TP2-taiasta, mutta yllättäen viihdyinkin hyvin. Elokuva oli hauska. Nauroin vähän liikaa. En edes sillä lailla sivistyneesti hiljaa, vaan hörötin vahingossa ääneen. Alapäähuumori iskee aina.
Elokuvan hahmot olivat kuin suoraan teinityttöjen käsikirjasta. Jokaiselle piti olla jotain. Oli yksi lihava ja hauska, outo, etninen, kovia kokenut, ylisuorittaja ja täydellisyys. Ja tietenkin oli joukossa myös miesmäinen lepakko. Jokainen hahmo oli huolella tehty ja täydellisen stereotyyppinen.
Minä, joka inhoan kuorolaulua lähes yhtä paljon kuin hevosia ja sipulia, huomasin jopa hieman pitäväni elokuvan lauleskeluista. Ja tätä asiaa en olisi halunnut myöntää.
Bellat (kuoro) on kansallinen mestari kuorolauleskelussa ja on juuri esiintymässä presidentille. Kesken esityksen tapahtuu tekninen katastrofi, kun ison vaalean tytön haalari ratkeaa. Haaroista. Juuri kun hän roikkuu ylösalaisin katosta. Eikä hällä ole alushousuja. Koko kansa näkee siis koko komeuden. Ja tästä jenkit hermostuvat. Bellat saavat kaikenlaisia sanktioita, joista on mahdollista päästä yli vain yhdellä tapaa - voittamalla kuorolaulun maailmanmestaruus. Kukaan ei usko tähän mahdollisuuteen, sillä jenkit eivät ole ikinä kisoissa pärjänneet. Lisäksi Saksan suuruus Das Sound Machine (DSM) vaikuttaa ylivoimaiselta. Tästä varmaan jokainen pystyy päättelemään miten leffa loppuu.
Mutta hauskaa oli. Erityisen hauskaa oli seurata DSM:n ja Bellojen uhittelua.
Tämän leffan syytä on se, että himoitsen juuri turkooseja Adidaksen tennareita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti