Tomorrowland.

Hei taas. Kävin elokuvissa. Taas :) Tällä kertaan näin kauan odotetun Tomorrowlandin.


Ihastuin traileriin ja odotukset olivat korkealla. En halunnut tietää elokuvasta etukäteen mitään. En yhtään mitään. Odotin vain kiltisti melkein puoli vuotta, että tämä löytäisi tiensä kankaalle.

Ja kun se vihdoin tuli, oli olo jotenkin... sellainen "tässäkö se nyt oli?".

Tomorrowland on Disneyn elokuva, joten se on siisti ja nätti ja "eritteetön". Jos tahtoisin olla ilkeä, kertoisin, että elokuva on tehty niin, että kohtauksista on helppo tehdä huvipuistoajelu Disneylandiin. Ehkä olen ilkeä. Tuntui kuitenkin, että jokaisessa kohtauksessa oli ollut kukkahattutäti, lakimies ja moraalivahti valvomassa sanoja, eleitä ja ilmeitä. Ehkä olikin.

Britt Robertson näyttelee Caseyä, joka "löytää" pinssin, jonka avulla pimu näkee toisen ulottuvuuden. Caseyn iskää näyttelee kömpelösti Tim McGraw, joka normaalimmin lauleskelee elääkseen. George Clooney taas on ihana ja hurmaava (ainahan se on) Frank, jonka Athena värväsi pikkupoikana tuohon toiseen ulottuvuuteen, mutta joka on heitetty sieltä pihalle. Frank lupaa auttaa Caseyn Tomorrowlandiin pelastaakseen maailman. Leffassa nähdään myös Hugh Laurie, joka sai minut seuraamaan Housea vuosikausia, mutta tässä hahmo on jotenkin laimea.

Luulisi, että Disney olisi hionut käsikirjoituksen paremmin. Että siellä ei olisi ollut omituisia aukkoja ja epäjohdonmukaisuuksia. Eiffel-kohtaus oli kaikessa mahtipontisuudessaan täysin järjetön. Pinssin kanssa liikkuminen toisessa ulottuvuudessa oli myös jotenkin huonosti toteutettu, sillä välillä maailmojen korkeuserot näkyivät ja välillä eivät.

Ei tämä huono elokuva ollut. Olisin tykännyt todella paljon, jos olisin ollut 12-vuotias. Tässä oli paljon kaikenlaista vanhaa ja mekaanista, mikä on hyvin hurmaavaa. Tykkäsin. Mutta en niin paljon kun olisin halunnut.